Save the Date -kutsu Vesimaisemaverkoston seminaariin: Vesimaisemat Päijänteellä
Aika: 1.-2.11.2022 (1.11. luentoja ja iltatilaisuus, 2.11. retkipäivä) Paikka: Jyväskylä, 1.11. luentoja voi seurata myös livelähetyksenä verkossa
Tervetuloa kuulemaan ja jakamaan tietoisuutta vesimaisemista ja vedenrajaisista ympäristöstä sekä niiden merkityksestä arjen, asumisen, kokemisen, virkistyksen, matkailun sekä tutkimuksen ja vaalimisen kohteena.
Vesimaisemaverkosto järjestää yhdessä Jyväskylän yliopiston Kulttuurinympäristön tutkimuksen maisteriohjelman (KUOMA) kanssa kaksipäiväisen seminaarin: Vesimaisemat Päijänteellä.
1.11. seminaaripäivä tarkastelee erityisesti sisävesien vesimaisemia ja kertoo ajankohtaisista vesimaisemakeskusteluista. Seminaarissa käsitellään muun muassa Päijänne biosfääri –hanketta, järvien vedenalaista maisemaa, virtavesitietoa ja Väyläviraston sisävesien arvokohteita ja aineistoja. Lisäksi seminaarissa kuullaan puheenvuoro Laatokan ympäristöhistoriasta, osallistavasta ympäristönsuojelusta Eurajoella sekä veneilyharrastuksesta Päijänteellä.
Varaa aika jo kalenteriisi! Ohjelma ja ilmoittautuminen avataan 5.9.2022.
Vesimaisemaverkostoon kuuluvat Jyväskylän yliopisto, Kulttuuriympäristötutkimuksen Seura, maa- ja metsätalousministeriö, Metsähallitus, Museovirasto, Turun yliopisto, Väylävirasto sekä ympäristöministeriö
Kulttuuriympäristötutkimuksen seuran jäsenet voivat tilata itselleen Tieteellisten seurain valtuuskunnan (TSV) jäsenkirjeen, joka ilmestyy 4-6 kertaa vuodessa. Jäsenkirjeessä kerrotaan TSV:n hallituksen päätöksistä, jäsenseuroille suunnatuista TSV:n palveluista sekä jäsenseuroja muuten koskevista asioista ja uutisista. Jäsenkirjeen tilauslomake löytyy TSV:n verkkosivuilta.
Blogikirjoitus pohjautuu jäsenemme Ilona Hankosen vuonna 2021 julkaistuun väitöskirjaan ”Ihmisiä metsässä – Luonto kulttuuriympäristökysymyksenä.”. Kirjoitus on myös pari kiinnostusta ja keskustelua herättäneelle kokousesitelmälle, jonka Hankonen piti Kulttuuriympäristötutkimuksen seuran vuosikokouksessa huhtikuussa 2022.
Teemme mieheni kanssa polttopuita aurinkoisena huhtikuun päivänä. Kotimme on kauniin mäntymetsän reunalla. Metsän rajalta kaadettiin juuri muutama suuri mänty, jotta ulkorakennuksen katolle asennetut aurinkopaneelit saisivat pidempään suoraa auringonvaloa. Männyt olivat järeitä, suoria tukkipuita. Niin hyvää puuta en raaski polttaa, joten pyysin naapuriani hakemaan ne omaan tukkipinoonsa. Näin puut pääsevät arvoiseensa käyttöön. Ulkorakennuksen portailla soi radio, pihapuissa vasta saapuneet peipot ja punarinnat. Kuuntelemme lintuja ja radiota työn lomassa. Pohdimme tulevan klapikasan kokoa heittokuutioina. Radiotoimittaja toteaa kevään etenemisen näkyvän luonnossa ja miksei myös kaupungissa. Ajattelen ääneen: ”Eikö se kaupunki sitten ole luontoa?” Mieheni jatkaa pohdintaa kysymällä, onko ihminen, kaupungin puisto tai trooppisten kovakuoriaisten terraarioni luontoa.
Luonto ja kulttuuri ovat dualistisen kosmologian kaksi puolta, joiden rajapinnat herättävät säännöllisesti keskusteluja siitä, mikä on ”luontoa”. Vähemmän kysytty kysymys on, että mikä sitten on kulttuuria. Kun kysymys viedään ympäristöön, kysytään, mikä on kulttuuriympäristöä. Kulttuuriympäristöksi määrittyy rakennettu ympäristö ja maaseudun ns. perinnemaisemat. Tätä konventiota ei juuri kyseenalaisteta.
Määritelmän ulkopuolelle jäävät muun muassa metsät ja suot. Näiden määrittymistä ”ei-kulttuuriympäristöksi” on myös pyritty vahvistamaan esimerkiksi Suomen ensimmäiseen kulttuuriympäristöstrategiaan annetuissa lausunnoissa: Maa- ja metsätalousministeriön mukaan metsässä tai järven pohjassa sijaitseva muinaisjäännös ei tee metsästä tai järvestä kulttuuriympäristöä, mikä strategiassa on syytä tarkentaa. Tähän liittyen ministeriö piti tärkeänä, että strategiaan kirjataan, että Suomen maapinta-alasta pääosa eli metsät (77-78 %) ja sisävedet (10 %) eivät sisälly kulttuuriympäristön määritelmään eivätkä ole strategian piirissä. Näin ollen pinta-alastamme valtaosa on edelleen muuta kuin ”ihmisen ja luonnon vuorovaikutuksesta syntynyttä ympäristöä”, mikä maa- ja metsätalousministeriön mukaan tulee keskeisenä lähtökohtana kirjata kulttuuriympäristöstrategiaan. (Ympäristöministeriö, Lausuntoyhteenveto 13.10.2013 / Työryhmän esitys Kulttuuriympäristöstrategiaksi 2014 – 2020.)
Kuitenkin jo alun tilannekuvaus polttopuutalkoistamme tuo esille paljon sellaista, joka ilmentää metsän ja puiden luonnetta kulttuuriympäristönä. Talousmetsien monet rakennepiirteet ovat ihmisen tuottamia ja esimerkiksi Suomessa yleisiä turvekankaita luonto tuottaa hyvin harvoin. Talousmetsä on siis fyysisesti pitkälti ihmisen rakentamaa ympäristöä. Luonnonsuojelualueilla taas ympäristön aineettomat kulttuuriset merkitykset ovat huomattavia. Osa kansallispuistoista on suorastaan kansallisia symboleja. Syvällisimmällä tasolla metsät ja suot saattavat olla kulttuuriympäristöä ihmisten arjessa. Luonnossa marjastetaan, sienestetään, metsästetään, suunnistetaan ja retkeillään. Luontoa harrastetaan ja siellä liikutaan ja oleskellaan. Kaikki tämä on kulttuuria, jossa ilmenee vahvasti ihmisen ja muun luonnon vuorovaikutus. Puhutaan jopa suomalaisesta metsäsuhteesta kansallisena aineettoman kulttuuriperinnön muotona.
Harvinaisten ja uhanalaisten lajien arvo ymmärretään usein luonteeltaan luonnontieteelliseksi. Kuitenkin monet tällaiset lajit, kuten kuvan harajuuri, ovat luontoharrastajille ja monille muillekin myös kulttuurisesti merkittäviä. Kuva: Esa Hankonen
Luonnon jääminen kulttuuriympäristölähtöisen tarkastelun ulkopuolelle on historiallisen jatkumon tulos. Vuonna 1923 säädetyssä Luonnonsuojelulaissa luonnonsuojelun perusteet olivat vielä vahvasti kulttuurisia ja pohjautuivat alkuperäisen metsäluonnon 1800-luvulla saamiin kansallisiin merkityksiin, joita tuotettiin muun muassa ajan taiteessa. Ensisijaisena tavoitteena oli suojella luonnonkauneutta, huomattavia paikkoja, tieteen kannalta tai erikoisuutensa takia merkittäviä luonnonmuodostelmia ja puuryhmiä. Laki sisälsi jo tuolloin myös lajisuojelun aspektin luettelemalla erityisesti lintulajeja, jotka ovat aina rauhoitettuja ja määräämällä yleisesti harvinaiset eläin- ja kasvilajit rauhoitetuiksi, sutta ja ahmaa lukuun ottamatta. Samalla kiellettiin valikoimattomien, ns. paalurautojen käyttö metsästyksessä. Luontoharrastus nähtiin tuolloin kulttuuriharrastusten piiriin kuuluvana. Samaan aikaan metsätalous oli pitkälti perinteistä, eri käyttötapoja yhdistävää ns. talonpoikaisharsintaa, jossa usein varsin pienipiirteisesti suunnitellen metsää käytettiin tarvepuun, polttopuun, lehdesten sekä marjojen ja sienten keruuseen ja toiseen maailmansotaan asti myös laidunnukseen, vaikka metsälaidunnusta pyrittiinkin maailmansotien välisenä aikana rajoittamaan puuntuotannon turvaamiseksi. Itä-Suomessa erätalous tuotti omanlaistaan vahvasti kulttuurista luontoa erityisine paikkoineen.
Valtion sääntelemän, teollisen metsänkäytön aikakausi viime sotien jälkeen alkoi siirtää metsää kielenkäytössä ja ajattelussa kulttuuriympäristön ulkopuolelle, raaka-ainereserviksi. Myöhemmin luonnonsuojelua ja luonnossa olemista koskevissa diskursseissa tapahtui sama ilmiö. Luonnonsuojelu rajautui biologiseksi kysymykseksi ja luonnossa oleminen ”virkistyskäytöksi”. Luonnosta tuli kulttuurin ulkopuolinen, paikaton ja nimetön, laskennallisten taloudellisten, ekologisten ja virkistysarvojen varanto. Ilmiö hahmottuu, kun vertaa vaikkapa marjastusta tai kaupunkiluonnon hyvinvointivaikutuksia koskevaa tutkimusta ja keskustelua siihen, miten vastaavista arkisista toiminnoista ja ympäristöistä puhutaan, kun ne sijaitsevat rakennetussa ympäristössä. Emme tutki Tampereen tuomiokirkon arvoa siellä kävijöille verenpainemittarin avulla, mutta luonnossa olemisen arvoa tutkittaessa tämä nähdään luontevana lähestymistapana. Luonnossa myös ihminen ikään kuin redusoituu kulttuurin ulkopuoliseksi.
Luonnonympäristöjen kulttuuristen aspektien käsitteellistymättömyys saattaa olla yksi tekijä suomalaisen metsätalouden konfliktiherkkyyden taustalla. Kun tavallisen luonnon tavalliset kulttuuriset ja esteettiset arvot ja merkitykset eivät käsitteellisty, ne eivät tule myöskään huomioon otetuiksi kulttuurisen ja sosiaalisen kestävyyden kysymyksinä.
Vuosikokous alkaa esitelmän ja siihen liittyvän keskustelun jälkeen. Käsittelemme sääntömääräiset asiat sekä tiedotamme Kulttuuriympäristötutkimuksen seuran tuoreesta valinnasta Tieteellisten seurain valtuuskunnan jäsenseuraksi.
Kokoukseen ovat tervetulleita kaikki jäsenet ja jäsenyydestä kiinnostuneet. Kokous pidetään Teamsissa. Osallistumislinkin saat ilmoittautumalla osoitteeseen kulttuuriymparistotutkimus@gmail.com.
Kulttuuriympäristötutkimuksen seura ry on perustettu vuonna 2014 edistämään monitieteistä ja laadukasta kulttuuriympäristötutkimusta ja tutkimusyhteistyötä. Seura on vakiinnuttanut toimintansa alan asiantuntijana ja tekee laaja-alaisesti yhteistyötä yli tiede- ja sektorirajojen.
Toimintaperiaatteeltaan seura on kulttuuriympäristön tutkijoiden ja alan asiantuntijoiden, ammattilaisten, opiskelijoiden ja sidosryhmien edustajien verkostomainen kohtaamisfoorumi, jonka yhdistysrakenne mahdollistaa aktiivisen tiedepoliittisen ja yhteiskunnallisen roolin.
Seuran jäsenrekisteri (31.3.2022) kertoo, että yhdistyksessä on jäseniä useista eri asiantuntijuuksista: Aalto-, Helsingin, Jyväskylän, Turun ja Tampereen yliopistoista, kulttuuriympäristöalan viranomaisia: Metsähallituksesta, Museovirastosta, Suomenlinnan hoitokunnasta, eri maakuntien liitoista, kuntatasolta sekä yksityiseltä sektorilta ja eri yrityksistä. Tieteenaloista edustettuina ovat arkeologia, arkkitehtuuri, historia, kaupunkisuunnittelu, maisema-arkkitehtuuri, maisemantutkimus, museologia ja taidehistoria.
Tieteellisten seurain valtuuskunta (TSV) on hyväksynyt Kulttuuriympäristötutkimuksen seuran jäsenseurakseen 17.3.2022 pitämässään kevätkokouksessa. Jäsenyys on merkittävä askel kasvavalle ja kehittyvälle monitieteiselle seurallemme. Kiitämme valinnasta ja odotamme mielenkiinnolla tulevaa yhteistyötä!
Kulttuuriympäristötutkimuksen seura ry pitää uudistusta tervetulleena ja näkee uudistuksessa mahdollisuuksia edistää ja sujuvoittaa alueidenkäyttöä myös kulttuuriympäristön ja maiseman näkökulmista.
Kulttuuriympäristötutkimuksen seura ry kiinnittää toistuvasti huomioita siihen, että kulttuuriympäristön ja maiseman, kulttuuriperinnön määrittely ja keskinäiset suhteet jäävät valmistelussa epämääräisiksi ja kapeiksi. Seuran näkökulmasta on keskeistä, että laki antaa täsmällisen käsitteellisen perustan ja yhtenäiset periaatteet laadukkaan ja kulttuuriympäristön moninaiset arvot huomioon ottavan suunnittelun toteuttamiseksi.
Erityisesti maiseman käsitteen runsas käyttö ja käsitteen määrittelemättömyys käsiteluvussa, johtavat moniselitteisiin tulkintoihin. Seura muistuttaa toistuvasti että, Suomea velvoittaa kaikkiaan neljä maisema- ja kulttuuriympäristön suojelua koskevaa kansainvälistä sopimusta: Unescon yleissopimus maailman kulttuuri- ja luonnonperinnön suojelemiseksi (1987); Euroopan rakennustaiteellisen perinnön suojelun yleissopimus (1992); eurooppalainen yleissopimus arkeologisen kulttuuriperinnön suojelusta (1995); sekä eurooppalainen maisemayleissopimus (2006). Ne velvoittavat maita kulttuuri- ja luonnonperinnön, rakennustaiteellisen perinnön, arkeologisen perinnön, sekä luonnon- ja kulttuurimaisemien, suojelualueiden ja arkiympäristön turvaamiseen ja huomioimiseen alueiden käytön suunnittelussa ja rakentamisessa.
Kulttuuriympäristöstrategian (2014-2020) (VN:n periaatepäätös 20.3.2014) sivulla 9 määritellään kulttuurimaisema seuraavasti: Kulttuurimaisema on ihmisen ja luonnon yhteisvaikutuksena syntynyttä ympäristöä, jota voi tarkastella esimerkiksi alueellisena, visuaalisena, kokemuksellisena tai historiallisena kokonaisuutena.
Eurooppalainen maisemayleissopimus eli Firenzen sopimus (SopS 14/2006) määrittelee maiseman seuraavasti: ”maisema” tarkoittaa aluetta sellaisena kuin ihmiset sen mieltävät ja jonka ominaisuudet johtuvat luonnon ja/ tai ihmisen toiminnasta ja vuorovaikutuksesta.
Kulttuuriympäristötutkimuksen seura ry esittää, että Määritelmät pykälään 3§ lisätään maiseman määritelmä, joka on sopusoinnussa kulttuuriympäristöstrategian ja eurooppalaisen maisemayleissopimuksen kanssa. Tällöin pykäläluonnoksissa esitetyt yleiset tavoitteet vastaisivat olemassa olevia säädöksiä ja täydentäisivät toisiaan sen sijaan että ne määriteltäisiin keskenään päällekkäisesti. Samalla määritelmän saisi kattamaan sekä aineellisen että aineettoman maiseman edellä mainittujen säädösten tarkoittamalla tavalla.
Seura esittää seuraavaa muotoilua: maisemalla tarkoitetaan ihmisen ja luonnon yhteisvaikutuksena syntynyttä ympäristöä alueellisena, visuaalisena, kokemuksellisena ja historiallisena kokonaisuutena.
Toiseksi Kulttuuriympäristötutkimuksen seura ry. nostaa esiin maakuntakaavan sisällön ja vaikuttavuuden. Esityksen mukaan tulevassa maakuntakaavassa keskityttäisiin maakuntatasoisiin aluerakennetta sekä liikenne- ja viherverkoston kehittämisenperiaatteisiin ja maakuntakaavan oikeusvaikutukset rajattaisiin näihin. Kulttuuriympäristötutkimuksen seura katsoo, että vastaavan tasoista maankäytön ohjaus- ja suunnitteluinstrumenttia tarvitaan myös kulttuuriympäristön arvojen, kulttuurisen kestävyyden, rakennusten elinkaarien ja niiden potentiaalien vaalimisessa.
Perusteluksi tälle seura nostaa esiin kuntien resurssien riittämättömyyden ja asiantuntijoiden osaamisalueiden kapeuden ja sen, että uudistuneessa Museolaissa 314/2019, luku 3 Vastuumuseot, vahvistettiin ja vastuutettiin nimenomaan maakuntatason kulttuuriperintö- ja kulttuuriympäristöosaamista ja tähän tarvittavia resursseja hyvin merkittävällä tavalla.
Edellisen vuoksi on tärkeää, että Museolain 314/2019 toteutumista ja henkeä ei estetä Kaavoitus- ja rakentamislailla. Kulttuuriympäristötutkimuksen seura katsoo että, kulttuuriperinnön, kulttuuriympäristöjen ja maiseman turvaamista ja vaalimista on syytä käsitellä jatkossa erityisesti maakuntatasolla, vaativan tason pätevyyden ja virkavastuun omaavien viranomaisten toimesta ja että maakuntakaavan oikeusvaikutukset turvataan myös kulttuuriympäristön osalta.
Kolmanneksi Kulttuuriympäristötutkimuksen seura kiinnittää huomiota siihen, että kulttuuriympäristön tilan seuranta on puutteellista ja epäjohdonmukaista ohjauksen eri tasoilla eikä lakiesitys sisällä yhdenmukaisia välineitä tai keinoja asian parantamiseksi, vaan työ on hajautettu Ely -keskusten ja kuntien vastuulle. Kulttuuriympäristötutkimuksen seura katsoo, että kulttuuriympäristön tilan seuranta tulisi tehdä yhteismitallisesti ja yhdenmukaisesti. Seuranta tulisi esimerkiksi kytkeä rakennetun ympäristön tietojärjestelmään siten, että sen avulla pystyttäisiin kokoamaan seurantatietoa yhteistoimivasti eri kulttuuriperintöaineistojen kanssa.
Onhan sähköpostiosoitteesi ajantasalla Kulttuuriympäristötutkimuksen seuran jäsenrekisterissä? Jos osoitteesi on muuttunut tai et ole varma onko meillä oikea osoite, otathan yhteyttä:
Tervetuloa Kulttuuriympäristötutkimuksen seuran syyskokoukseen!
Aika: Maanantai 29.11.2021 klo 17.00 Paikka: Etäosallistuminen Teamsissa. Osallistumislinkin saat ilmoittautumalla osoitteeseen kulttuuriymparistotutkimus@gmail.com. Huom! Lähiosallistumisen mahdollisuutta Helsingissä ei enää ole.
Ympäristöneuvos Tuija Mikkonen pitää kokousesitelmän: ”Mitä kulttuuriympäristöstrategian jälkeen?” Kokous alkaa esitelmän jälkeen. Käsittelemme sääntömääräiset asiat. Alustava esityslista on:
Kokouksen avaaminen
Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa
Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Hyväksytään kokouksen työjärjestys
Toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä jäsenmaksu kalenterivuodelle 2022
Hallituksen puheenjohtajan, hallituksen jäsenten sekä toiminnantarkastajien valinta
Muut esille tulevat asiat
Kokouksen päättäminen
Lämpimästi tervetuloa mukaan!
Katrina Virtanen, sihteeri Kulttuuriympäristötutkimuksen seura kulttuuriymparistotutkimus@gmail.com
Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen tutkinto-ohjelmassa tehdään esiselvitystä humanistiseen ja kokemukselliseen paikkatietoon liittyvästä tutkimuksesta. Humanistinen ja/tai kokemuksellinen paikkatieto käsitteenä ei ole yksiselitteinen tai vakiintunut. Esiselvityksessä pyritään hahmottelemaan kentän rajausta ja asemoimaan se osaksi muuta laadullista GIS-tutkimusta.
Kysely on auki 31.10.2021 saakka. Raportti kyselyn tuloksista julkaistaan verkossa. Yksittäisten vastaajien henkilöllisyyttä ei tuoda ilmi. Tiedot säilytetään tutkinto-ohjelman suljetussa Seafile-verkkokansiossa.
Tätä viestiä saa ja toivotaan jaettavan henkilöille ja ryhmille, jotka ovat aiheesta kiinnostuneita.
Lisätietoja: projektitutkija FM Liisa Jaakkola, lmejaa(at)utu.fi Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen tutkinto-ohjelma Turun yliopisto
Kulttuuriympäristötutkimuksen seura 