Eletty maisema, hallinnoitu kulttuuriympäristö? Kulttuuriympäristön ja maiseman tutkimus nyt

Kulttuuriympäristö- ja maisemantutkimuksen tutkijatapaaminen, Porin
Reposaari 26-27.8.2016

Kulttuuriympäristötutkimuksen Seura ja Turun yliopiston
maisemantutkimus kutsuvat maiseman ja kulttuuriympäristön tutkijat
koolle ensimmäiseen kesäseminaariinsa Porin Reposaaressa perjantaina
26. ja lauantaina 27. elokuuta. Vapaamuotoiseen tutkijatapaamiseen
ovat tervetulleita kaikki kulttuuriympäristöistä ja maisemasta
kiinnostuneet maisteri- ja jatko-opiskelijat sekä muut aihepiirin
asiantuntijat.

Maisemaan ja kulttuuriympäristöön liittyy monitieteisinä
tutkimuskohteina moninaisten näkökulmien, teoriapohjien ja metodien
yhdistelyä. Tarvetta monitieteiselle tutkimustiedolle ja keskustelulle
on entistä enemmän. Maisemaa ja kulttuuriympäristöä tutkitaan
humanistisissa, yhteiskunta-, luonnon- ja luonnonvaratieteissä useissa
Suomen yliopistoista. Lisäksi niitä koskevia tutkimuksia ja
selvityksiä tuotetaan tutkimuslaitoksissa, hallinnossa ja
suunnittelussa monenlaisin painotuksin. Alueellisen ja historiallisen
tutkimusnäkökulman sekä visuaalisen analyysin rinnalle ovat viime
vuosina yhä enemmän nousseet tutkimusteemoina yhteisöllisyys,
poliittisuus sekä kehollinen ja moniaistinen maisema/ympäristökokemus.

Kulttuuriympäristölle ja maisemalle löytyy omia koulutusohjelmia ja
osa tutkimustahoista toimii tiivissä vuorovaikutuksessa. Tutkimusta
tehdään sekä yhteydessä maiseman- ja kulttuuriympäristön suojeluun ja
muihin käytännön sovellusalueisiin että painottaen tieteellisisiä
lähtökohtia. Aloilta löytyy myös vahvoja kansainvälisiä
tutkimusverkostoja ja foorumeita. Viime vuonna perustetun
Kulttuuriympäristötutkimuksen seuran tarkoitus on edistää
kulttuuriympäristöä ja maisemaa koskevaa tutkimusta sekä luoda uusia
edellytyksiä keskustelulle ja verkostoitumiselle.

Ympäristön ja yhteiskunnan tavoin sekä tutkimusjärjestelmä että
ympäristö- ja kulttuuriperintöhallinto ovat muutostilassa, mikä asemoi
uudelleen tutkimuksen, koulutuksen ja tiedon hyödyntämisen välisiä
suhteita. Tapahtuman tavoitteena on tutustua eri tieteenaloilla ja
tutkimusorganisaatioissa tällä hetkellä tehtävään tutkimukseen
maisemasta ja kulttuuriympäristöstä sekä sen käyttöihin. Painopisteenä
on tutkia, miten näitä käsitteitä ja niiden välisiä suhteita
hahmotetaan yliopistoissa, tutkimuslaitoksissa ja hallinnossa. Lisäksi
on tarkoitus tutustua toisiin alan tutkijoihin ja opiskelijoihin sekä
luoda niin yhteistyöverkostoja kuin uusia tutkimusasetelmiakin.

Ohjelma

Perjantai 26.8.

14:00 Siirtyminen Porin keskustasta Reposaareen
14:50 Maunu Häyrynen, Turun yliopisto: Mikä maiseman ja
kulttuuriympäristön tutkijoita yhdistää?
15:00 Annika Waenerberg, Jyväskylän yliopisto
Maisema taiteen tutkimuksen kohteena
Keskustelu ja kahvi
16:00 Sessio I
18:00 Paneeli: Kulttuuriympäristö- ja maisemantutkimuksen tuottaman
tiedon tarpeet ja käytöt
20:00 Ruokailu (omakustanteinen)
Vapaamuotoinen iltaohjelma, tutustuminen Reposaaren satama-asutukseen,
saunomismahdollisuus

Lauantai 27.8.

8:00 Aamupala
9:00 Pauliina Raento, Helsingin yliopisto: Hevonen, maisema, ympäristö.
Keskustelu
10:00 Sessio II
12:00 Lounas (omakustanteinen)
13:00 Paneeli: Kulttuuriympäristötutkimuksen julkaisutoiminta ja -kanavat
14:00 Hannu Linkola, Kulttuuriympäristötutkimuksen Seura:
Tutkijatapaamisen yhteenveto

15:00 Yhteiskuljetus Porin keskustaan, jatkoyhteydet

Omille esityksille varataan 20 min esitysaikaa ja 10 min
keskusteluaikaa. Esityksiä tai tiivistelmiä ei tarvitse toimittaa
etukäteen. Mahdolliset aikataulutoiveet pyydetään ilmoittautumisen
yhteydessä, ks. alla.

Tutkijatapaaminen järjestetään Seijan Tuvassa Repolinnassa eli
entisessä Satakunnan ympäristöntutkimuskeskuksessa (Konttorinkatu 1, n
30km Porin keskustasta). Paikan päällä tarjolla retkeilymajatasoinen
majoitus maksutta, lähistöltä löytyvät omalla kustannuksella myös
Siikarannan leirintäalue ja Mäntyluodon hotelli. Reposaareen pääsee
Porin keskustasta kätevästi myös julkisilla yhteyksillä (matka-aika n.
1t): katso aikataulut täältä.

Ilmoittautumiset, mahdollisten omien esitysten otsikkotiedot ja
enintään 200 merkin kuvaus sekä tieto ruokavalioista pyydetään
perjantaihin 5.8. mennessä: Turun yliopiston kulttuurituotannon ja
maisemantutkimuksen koulutusohjelma, Iina Hellström, ijshel@utu.fi.
Ilmoittakaa ystävällisesti myös tarvitsetteko kuljetuksen Reposaareen
tullessa ja/tai mennessä.

Lisätietoja: Maunu Häyrynen, mauhay@utu.fi, ja Hannu Linkola,
hannu.linkola@ymparisto.fi.

Kulttuuriympäristötutkimuksen seura hakee projektisuunnittelijaa

Kulttuuriympäristötutkimuksen seura ry. hakee projektisuunnittelijaa Suomen kulttuuriympäristö- ja maisemantutkimusta koskevaan ympäristöministeriön rahoittamaan selvityshankkeeseen. Hankkeen kesto on kaksi kuukautta.
Hankkeessa on tarkoitus :

  • kartoittaa kulttuuriympäristö- ja maisemantutkimuksen kotimaiset toimijat ja tutkimusympäristöt
  • selvittää alojen keskeisiä tutkimusteemoja, tutkimusyhteistyötä, rahoituslähteitä ja julkaisukanavia
  • selvittää alojen kansainvälisiä yhteistyösuuntia

Työ tapahtuu seuran hallituksen ohjauksessa ja muodostuu seuraavista päävaiheista:

  • kulttuuriympäristö- ja maisemantutkimuksen toimijoille suunnattu verkkokysely
  • asiantuntijahaastattelukierros
  • kirjallisuuskatsaus
  • raportointi

Työntekijältä edellytetään ylempää korkeakoulututkintoa, tutkimussuuntautuneisuutta sekä perehtyneisyyttä kulttuuriympäristö- tai maisemantutkimuksen aloihin. Työskentely tapahtuu itsenäisesti, mutta tiiviissä yhteydessä seuran hallituksen muodostamaan ohjausryhmään. Aiempi kokemus selvitystyöstä ja erityisesti verkkokysely- ja haastattelumenetelmistä on tarpeen. Tehtävän menestyksellinen suorittaminen vaatii hyviä organisointi- ja yhteistyötaitoja.

Hanke toteuttaa Kulttuuriympäristöstrategian (2014–2020) toimeenpanosuunnitelmassa mainittua toimenpidettä 13. Tavoitteena on tuottaa raporttimuotoinen esitutkimus, jossa hahmotetaan (1) Suomessa tehtävän kulttuuriympäristö- ja maisemantutkimuksen laajuus; (2) alan tutkimuksen kannalta keskeiset yliopistot, korkeakoulut, tutkimuslaitokset ja muut toimijatahot; (3) tutkimushenkilöstön ja jatko-opiskelijoiden määrä; (4) kulttuuriympäristö- tai maisemantutkimuksen tärkeimmät tieteelliset painotukset ja yhteydet muihin tutkimusaloihin; (5) alan olennaisimmat julkaisufoorumit ja tutkimusrahoituksen lähteet; sekä (6) soveltavan tutkimuksen ja kehittämisen suhde perustutkimukseen.

Tehtävä täytetään kesäkuussa 2016 ja työskentely tapahtuu elo-syyskuussa 2016. Palkkaus on 2 200–2 400 euroa kuukaudessa. Seura ei pysty tarjoamaan työtä varten tiloja tai laitteistoa.

Tehtävään voi hakea lähettämällä vapaamuotoisen hakemuksen ja työsuunnitelman sekä CV:n Kulttuuriympäristötutkimuksen seuran puheenjohtajalle Hannu Linkolalle osoitteeseen hannu.linkola[at]ymparisto.fi (+358 40 577 3974). Hakemuksesta tulee käydä ilmi hakijan koulutustausta, kokemus tutkimus- ja selvitystyöstä, kielitaito sekä lyhyt kuvaus siitä, miksi hanke kiinnostaa. Työsuunnitelman tulee esitellä menetelmälliset ja ajalliset suuntaviivat hankkeelle. Hakemuksen tulee olla perillä viimeistään maanantaina 16.5.2016.

Kulttuuriympäristötutkimuksen seura ry
Kulttuuriympäristöstrategia 2014-2020
Kulttuuriympäristö yhteisenä voimavarana (toimeenpanosuunnitelma)