Avointa dataa vaikuttaa olevan tänä päivänä tarjolla runsaasti erilaisiin käyttötarkoituksiin. Sen hienous piilee siinä, että se on vapaasti ja maksutta kenen tahansa saatavilla. Dataa voidaan käyttää sellaisenaan tai muokata, kopioida ja jakaa rajoituksetta. Rajoituksettomuus lienee myös avoimen datan haaste. Kun kuka tahansa voi tuottaa saatavilla olevasta datasta uutta, miten hallitsemme kaiken tuon uuden tuotetun tiedon? Vaikuttaako suuri tietomäärä datan lähestyttävyyteen ja vaivattomaan hyödynnettävyyteen? Mistä ja miten poimia avoimen datan viidakosta oman työskentelyn kannalta oleellisimmat tiedot?

Tarkastelin Turun yliopiston maisemantutkimukselle tekemässäni pro gradu -tutkielmassa avoimen paikkatiedon ja droonikuvauksen hyödynnettävyyttä sekä sitä, mitä uutta niiden avulla saavutetaan maisemahistoriallisessa tutkimuksessa. Aikaisemmin maiseman historiaa on tarkasteltu kartta-aineistoista, ilmakuvista sekä maastossa havaintoja tehden. Tutkimuskohteinani oli viisi historiallista huvilapuutarhaa Turun Ruissalossa. Selvitin tutkimuskohteiden nykytilaa vertaamalla historiallista ja uutta paikkatietoaineistoa. Tutkimusaineistoni keskittyi avoimen datan osalta Turun kaupungin Lounaistiedon sekä Maanmittauslaitoksen tarjontaan. Historiallisen kartta-aineiston ja paikkatiedon saatavuus vaihtelee alueittain, joten valitsin aineistoni kohdelähtöisesti.

Tarkistin vertailussa tekemäni havainnot maastokäynneillä kenttätyömenetelmin.  Avoimen paikkatiedon myötä maisemaan vaikuttaa avautuvan yhä laajempia ja teknisesti tarkempia katsantotapoja. Paikkatieto on paikannettavissa olevaa tietoa ja se voi olla avointa dataa. Se sisältää paikan sijaintitiedot, jotka voidaan ilmoittaa esimerkiksi koordinaatein, tarkkana osoitteena tai paikkakuntana. Droonilla tuotettu aineisto sisältää tyypillisesti myös sijaintitiedot ja sen saatavuus avoimena datana tullee lähitulevaisuudessa lisääntymään, jos ja kun droonin käyttö maisema- ja ympäristöhistoriallisessa tutkimuksessa yleistyy.

Droonilla saadaan kuvausteknisesti hyvinkin tarkkaa tietoa. Erityisesti lehdettömänä aikana erottuvat esimerkiksi käytävälinjaukset paremmin, kuin satelliitti- tai ortoilmakuvissa. Kuva: Katrina Virtanen 2019.

Kuvauskulmat voidaan valita kohteissa tarpeen mukaan. Tässä nähdään Ruissalon Villa Saaro laajemmassa ympäristössään. Kuvat: Katrina Virtanen 2019.

Ruissalon tutkimuskohteet olivat paikoin hyvinkin umpeenkasvaneita, mutta digitaalisten aineistojen yhdistelmillä kohteiden ympäristöistä sai paljon luotettavaksi havaittua tietoa. Erilaisista aluemäärityksistä ja maankäytöstä kertovista aineistoista oli runsaasti hyötyä. Laserkeilausteknologian perusteella puolestaan vaikuttaa olevan mahdollista hahmottaa kerralla laajempia maisemakokonaisuuksia ja löytää alueita, joille tarkemmat tutkimukset kannattaa kohdentaa. Droonikuvaus vaikuttaisi täydentävän kenttätutkimuksen dokumentointimenetelmiä ja tarkentavan muuta kartografista tutkimusaineistoa. Maiseman muutosta voidaan havainnollistaa säännöllisesti tehtävillä droonikuvauksilla kohteisiin valituista perspektiiveistä. Lennokkikameralla suoritetut kuvaukset ovat myös kustannustehokkaampia kuin perinteiset ilmakuvausmenetelmät.

Uusilla teknologioilla on mahdollista täydentää maisemahistoriallisen tutkimuksen metodologiaa. Menetelmää voidaan hyödyntää missä tahansa maisema- tai ympäristöhistoriallisessa tutkimuksessa, kuten erilaisissa inventoinneissa.

Tutkija työssään. Uusia kuvakulmia etsimässä Ruissalossa. Kuva: Katrina Virtanen 2019.

Tutustu tarkemmin juuri julkaistuun pro gradu -tutkielmaani täällä: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2020061845064

Teksti:
Katrina Virtanen, FM
Turun yliopisto, maisemantutkimus
kamvirt@utu.fi
Kulttuuriympäristötutkimuksen seura, sihteeri
kulttuuriymparistotutkimus@gmail.com

Kulttuuriympäristötutkimuksen seura edisti viime vuonna alansa tieteellistä toimintaa muun muassa järjestämällä tapahtumia, arvioimalla alan tutkimusta ja koulutusta sekä olemalla mukana yhteistyö- ja edustustoiminnassa. Seura oli mukana seuraavissa tapahtumissa:

Tiivistyvä ja tihenevä – muuttuvan kaupungin kerrottu ja eletty arki 25.-26.4.2019

Kaupunkitutkimuksen päivien työryhmä järjestettiin yhdessä Tampereen yliopiston historian oppiaineen kanssa.  Puheenjohtajina toimivat: Helena Lonkila, FT, yliopistonopettaja, Jyväskylän yliopisto; Hannele Kuitunen, väitöskirjatutkija, Tampereen yliopisto, rakennustutkija, Pirkanmaan maakuntamuseo; ja Hanna Tyvelä, väitöskirjatutkija, Tampereen yliopisto. Työryhmässä lähestyttiin kaupunkia sekä tihenevän arjenettä tiiviimmän kaupunkirakenteen tilana. Esitelmät käsittelivät muutoksessa olevaa kaupunkia niin muistoina kuin tässä ajassa syntyvinä käsityksinäkin: elettynä, kerrottuna ja esitettynä. Kaupunkien muuttuvaa, tihenevää ja tiivistyvää arkea tarkasteltiin myös kaupunkisuunnittelun tai arkkitehtuurin historian näkökulmista.  Työryhmässä kuultiin seuraavat esitykset:

Jussi Lahtinen: Arkielämää muuttuvan kaupungin keskellä – Kaupunkiasuminen 1970-luvun arkirealistisen työläiskirjallisuuden kuvaamana
Hannele Kuitunen: Muistoista rakennettu kaupunki
Iida Kalakoski: Puurakennukset ja purkava täydennysrakentaminen
Helena Teräväinen: ”Vain metro ja kauppakeskusko lapsillemme?”
Timo Kopomaa: Höntsän tilallisuus: esioletuksia ja -havaintoja urbaanista pelailusta
Maunu Häyrynen ja Hannu Linkola: Paikallisylpeyden aiheista ongelmajätteeksi? Kuntien julkinen rakentaminen, maisemakuvasto ja rakennussuojelu
Paula Julin: Kulttuuriympäristön suojelun ja kiinteistökehittämisen asiantuntijayhteistyö kaupunkisuunnittelussa 

Tutkijatapaaminen Rauman Kylmäpihlajassa 21.-23.8.2019

Seuran ja Turun yliopiston maisemantutkimuksen yhdessä järjestämä maisemakuvastoon keskittynyt tutkijatapaaminen pidettiin Rauman Kylmäpihlajassa 21.-23. elokuuta 2019. Yli odotusten onnistuneen seminaarin päätteeksi ryhdyttiin kokoamaan kuvan ja kokemuksen teemoja pohtivaa tiedekirjaa, johon liittyen tullaan järjestämään jatkossakin tutkija/kirjoittajatapaamisia.  Tutkijatapaamisessa pidettiin seuraavat esitelmät:

Taneli Eskola: Maisema koettuna, kuvattuna ja luokiteltuna. Instagram-ajan pohdintoja
Heidi Haapoja-Mäkelä: Kansakunnan myyttinen historia, affektiivinen nationalismi ja kansalliset kuvasto
Maunu Häyrynen: Maisemakuvasto, liike ja paikkakokemus
Mikko Itälahti: Maisema(kuvasto), muutos ja ei-inhimillisen kohtaaminen
Hannu Linkola ja Antti Vallius: Kuva, affekti ja politiikka – Ympäristöhallinnon ja MTK:n maisemakuvastojen vertailua
Silja Nikula: Paikan kokemus piirtyy esiin
Laura Seesmeri: Kerrottu maisema. Kuvasto näkökulmana muistitietoaineistoon
Susanna Virkki: Politiikan kuvat

Kylmäpihlajan maisemakuvastotapaamisen teemana oli kuvan suhde kokemukseen. Maisemavalokuvaaja Taneli Eskola aiheen ytimessä. Kuva ja kuvateksti: Maunu Häyrynen 

Arvioi ja suojele matkailtavaa kulttuuriympäristöä 7.11.2019

Seura järjesti yhdessä Kulttuuriympäristön tutkimuksen ja MAMOMI-hankkeen kanssa seminaarin 7. marraskuuta 2019 Jyväskylän yliopistossa.  Ohjelmassa kuultiin seuraavat puheenvuorot:

Heikki Hanka ja Helena Lonkila: Tervetuloa – Ketterä kulttuuriympäristö kestävän matkailun konseptissa
Pauline von Bonsdorff: Moninaisuus – integriteetti – jatkumot: paikan henki ja sen
Salla Jutila: Paikallisasukas ja matkailija kohtaavat kulttuuriympäristössä
Airi Matila: Arvioi ja suojele matkailtavaa puustoista kulttuuriympäristöä
Annika Waenerberg: Taide- ja kulttuurihistoriallisia katseita matkailuympäristöihin, KUOMA/Jyväskylän yliopisto
Marianne Lehtimäki: Kestävä käyttö ylläpitää kulttuuriympäristöä
Päivi Halinen: Päijänne maailmankartalle –UNESCOn kestävän kehityksen mallialueella boostia vastuulliseen ja kestävään toimintaan

Lisäksi pidettiin pyöreän pöydän keskustelu: Kestävästi kehittyvät ja matkailtavat kulttuuriympäristöt, juontajina: Helena Lonkila ja Heikki Hanka. Keskustelijoina olivat: arkkitehti Marianne Lehtimäki, Yliopisto-opettaja Salla Jutila, Lapin yliopisto, asiantuntija Päivi Halinen, Pro Päijänne –yhdistys ja maakunta-arkkitehti Liisa Bergius, Keski-Suomen Liitto.

Seura arvioi vuonna 2019 myös alan tutkimusta ja koulutusta sekä oli mukana yhteistyö- ja edustustoiminnassa:

Seurantaraportti Kulttuuriympäristöstrategian toimeenpanon toteutumisesta

Puheenjohtaja Helena Lonkila kokosi Kulttuuriympäristötutkimuksen seuran seurantaraportin Kulttuuriympäristöstrategian toimeenpanon toteutumisesta ympäristöministeriön toimeksiannosta. Raportissa kuvattiin ja arvioitiin tiivisti Kulttuuriympäristöstrategian seuraavien toimenpiteiden toteutumista: 1. Tuetaan ja kehitetään ratkaisuja, joilla kulttuuriympäristön hoidon ja kestävän käytön avulla voidaan vaikuttaa ilmastonmuutoksen hillintään ja siihen sopeutumiseen, 12. Vahvistetaan kulttuuriympäristölähtöistä perustutkintoon tähtäävää ja asiantuntijoiden täydennyskoulutusta ja 13. Yleinen tutkimuksen koordinaatio.

Seura on sitoutunut Kulttuuriympäristöstrategian 2014-2020 toimeenpanosuunnitelmassa esitettyyn tavoitteeseen toteuttaa kulttuuriympäristöalan puolueeton laadun- ja vaikuttavuudenarviointi. Seura jatkaa tiivistä yhteistyötä ympäristöministeriön kanssa Kulttuuriympäristöstrategiaan liittyen.

Seura kommentoialueidenkäytön suunnittelujärjestelmän uudistustaympäristöministeriölle. Kommentin valmistelivat Helena Lonkila, Maunu Häyrynen ja Hannu Linkola. Seuran kommentissa otettiin kantaa siihen, että kulttuuriympäristön, maiseman ja kulttuurisesti kestävän kehityksen käsitteiden määrittely ja keskinäiset suhteet jäävät valmistelussa epämääräisiksi ja kapeiksi. Seura muistutti, että maankäytön ohjaus ja suunnittelu ovat keskeisiä välineitä kulttuuriympäristön arvojen, kulttuurisen kestävyyden ja potentiaalin vaalimisessa. Siksi on tärkeää, että kulttuuriympäristö ymmärretään holistisena ja kulttuuriympäristön ohjausalueita integroivana käsitteenä.

On tärkeää, että laki antaa riittävän käsitteellinen perustan ja yhtäläiset periaatteet laadukkaan ja kulttuuriympäristön moninaiset arvot huomioon ottavan suunnittelun toteuttamiseksi. Toiseksi seura esitti, että alustavien pykäläluonnosten perusteisiin lisätään maiseman määritelmä, joka on sopusoinnussa kulttuuriympäristöstrategian ja eurooppalaisen maisemayleissopimuksen kanssa. Tällöin pykäläluonnoksissa esitetyt yleiset tavoitteet vastaisivat olemassa olevia säädöksiä ja täydentäisivät toisiaan sen sijaan että ne määriteltäisiin keskenään päällekkäisesti. Samalla määritelmän saisi kattamaan sekä aineellista että aineetonta maisemaa edellä mainittujen säädösten tarkoittamalla tavalla. Seura esitti seuraavaa muotoilua: Maisemalla tarkoitetaan ihmisen ja luonnon yhteisvaikutuksena syntynyttä ympäristöä alueellisena, visuaalisena, kokemuksellisena ja historiallisena kokonaisuutena.

ERKO-hankkeen loppuraporttiyhteistyössä Turun yliopiston maisemantutkimuksen oppiaineen kanssa

Seura viimeisteli Kulttuuriympäristön asiantuntijan erikoistumiskoulutuksen kehittämishankkeen (ERKO) loppuraporttia yhteistyössä Turun yliopiston maisemantutkimuksen oppiaineen kanssa. Hanketta koordinoi maisemantutkimuksen oppiaine ja se perustui vuoden 2015 alusta voimaan tulleeseen yliopistolain uudistukseen. Hanketta johti maisemantutkimuksen professori Maunu Häyrynen ja siinä työskentelivät FM Kirsi Niukko, FM Maaret Louhelainen, FM Laura Tarkkio ja fil.yo. Katrina Virtanen. Seuran hallitus on tarjonnut raportin viimeistelyssä asiantuntija- ja toimitusapua. Raportti ilmestyi maisemantutkimuksen oppiaineen ja seuran yhteisjulkaisuna keväällä 2019. Kulttuuriympäristöalan asiantuntijan erikoistumiskoulutuksen kehittämishanke. Loppuraportti. Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelman julkaisuja 55/Maunu Häyrynen, Helena Lonkila, Katrina Virtanen.

Tutustu raporttiin täällä:
https://research.utu.fi/converis/portal/Publication/39744938?auxfun=&lang=en_GB

Edustus Suomen maisemaobservatorion ohjausryhmässä

Seuralla on ollut edustus Suomen maisemaobservatorion (Landscape Observatory of Finland) ohjausryhmässä. Hallituksen jäsenistä observatorion toimintaan ovat osallistuneet puheenjohtaja Hannu Linkola seuran edustajana, Juan José Galan Vivas maisemaobservatorion ohjausryhmän puheenjohtajana sekä Maunu Häyrynen Turun yliopiston maisemantutkimuksen oppiaineen edustajana. Myös hallituksen jäsenet Helena Lonkila ja Mikko Härö ovat jäseninä maisemaobservatorion ohjausryhmässä.

Kiinnostaako Kulttuuriympäristötutkimuksen seuran jäsenyys? Liity jäseneksi täällä: https://kulttuuriymparistotutkimuksenseura.wordpress.com/jasenyys/

——
Katrina Virtanen, sihteeri
Kulttuuriympäristötutkimuksen seura
kulttuuriymparistotutkimus@gmail.com

Lähde: Otteita Helena Lonkilan laatimasta Kulttuuriympäristötutkimuksen seuran toimintakertomuksesta 2019.

Lämpimästi tervetuloa Kulttuuriympäristötutkimuksen seuran vuosikokoukseen 24.4.2020 klo 15! Kokoukseen ovat tervetulleita kaikki jäsenet ja jäsenyydestä kiinnostuneet.

Järjestämme poikkeusolojen vuoksi kokouksen etänä Teamsissa. Osallistumislinkin saa ilmoittautumalla osoitteeseen: kulttuuriymparistotutkimus@gmail.com

Käsittelemme kokouksessa sääntömääräiset asiat ja keskustelemme seuran toiminnasta poikkeusolojen aikana. Tervetuloa mukaan!

Kuvat: Martti Jokinen 1993 ja 1996. Rakennushistorian kuvakokoelma. Museovirasto, Musketti.

Retki on peruutettu (13.3.2020).

Hyvä jäsen tai jäsenyydestä kiinnostunut, lähde kanssamme retkelle Vantaalle 23.3.2020! Nyt on harvinainen tilaisuus tutustua peruskorjauksen vuoksi yleisöltä suljettuun Myyrmäen kirkkoon! Kuulemme peruskorjauksen vaiheista aluksi Vantaan kaupunginmuseolla, missä tutustumme myös Kohti tuntematonta -näyttelyyn ja Vantaan Kylli -hankkeeseen. Tämän jälkeen siirrymme Myyrmäen kirkkoon. Tapahtumaan on vapaa pääsy.

Tervetuloa mukaan! Varaa päivä kalenteriin!

OHJELMA 23.3.2020, Vantaan kaupunginmuseo ja Myyrmäen kirkko
13:00-13:30 Opastus Kohti tuntematonta -näyttelyyn
13:30-13:50 Vantaan Kylli-hanke, Maiju Hautamäki
13:50-14:20 Myyrmäen kirkko, rakennustutkijat Anne Silanto ja Susanna Paavola
14:30 Siirtyminen Myyrmäkeen
15:00 -15:15 Tutustuminen kirkkoon ja sen korjaussuunnitelmiin

Aloitamme päivän ohjelman Vantaan kaupunginmuseolta, jossa saamme aluksi opastetetun kierroksen Kohti tuntematonta -näyttelyyn. Näyttelykierroksen jälkeen projektikoordinaattori Maiju Hautamäki kertoo meille Vantaan Kylli -hankkeesta, joka on Vantaan kaupungin maankäytön ja sivistystoimen kolmivuotinen yhteishanke vuosina 2018-2021. Hankkeessa luodaan kaupungin ja asukkaiden yhteinen tavoitetila sekä toimenpidelista kulttuuriympäristön monimuotoisuuden säilyttämiseksi.

Rakennustutkijat Anne Silanto ja Susanna Paavola kertovat Myyrmäen kirkon peruskorjauksesta, minkä jälkeen siirrymme tutustumaan Myyrmäen kirkkoon ja sen korjaussuunnitelmiin ylivahtimestari Kristiina Färlingin opastuksella.

Valon kirkkonakin tunnettu Myyrmäen kirkko on kansainvälisesti tunnetun ja palkitun arkkitehti, akateemikko Juha Leiviskän vuonna 1984 suunnittelema. Leiviskä on tunnettu erityisesti sakraaliarkkitehtuuristaan ja valon taitavasta käsittelystä: ”Rakennukset ovat ikään kuin instrumentteja valon soiteltavaksi.”.

Myyrmäen kirkko on yleisöltä suljettuna mittavien korjaustarpeiden vuoksi useamman vuoden ajan. Vuonna 2019 alkaneessa peruskorjauksessa pyritään ratkaisemaan tiloissa pitkään esiintyneitä sisäilmaongelmia. Koska kyseessä on sisäilmakohde, emme vieraile kirkossa pitkään ja pyydämme huomioimaan, että sisälle meneminen on jokaisen omalla vastuulla. Kirkkoon voi halutessaan tutustua myös pelkästään ulkoapäin.

Tapahtumaan on vapaa pääsy.

Siirrymme museolta kirkkoon julkisilla kulkuneuvoilla, joten suosittelemme lataamaan puhelimeen HSL-sovelluksen lipun ostoa varten: https://www.hsl.fi/sovellus

*Menovinkki retkemme yhteyteen: Rakennusperinnön ja korjausrakentamisen ajankohtaispäivä järjestetään seuraavana päivänä 24.3.2020 Helsingissä. Tilaisuuden järjestävät ympäristöministeriö ja Museovirasto*

Lähteet:
ARCHINFO: http://archinfo.fi/2019/11/akateemikko-juha-leiviska-lahjoitti-piirustuskokoelmansa-arkkitehtuurimuseolle/
Vantaan kulttuuriympäristölinjaukset: https://sivistysvantaa.fi/vantaankulttuuriymparistolinjaukset/artikkelit/kylli.html
Vantaan seurakunnat: https://www.vantaanseurakunnat.fi/uutiset/-/news/46762983

Kulttuuriympäristötutkimuksen seuran työryhmä Kaupunkitutkimuksen päivillä 25.-26.4.2019. Teksti: Hannele Kuitunen

Vuoden 2019 Kaupunkitutkimuksen päivät käsittelivät arkea kaupungissa. Kulttuuriympäristötutkimuksen seura ideoi yhdessä Tampereen yliopiston historian oppiaineen väitöskirjatutkijoiden kanssa työryhmän, joka paneutui muuttuvan kaupungin kysymyksiin. Mukana oli seitsemän puheenvuoroa kaupungin muutoksesta, seitsemän erilaista näkökulmaa siihen, miten kaupunkiarkea koetaan ja mitä arki ylipäänsä tarkoittaa. Väitöskirjatutkija Jussi Lahtinen tekee tutkimusta realistisesta työväen arkikuvauksesta kaunokirjallisuudessa. Muuttuva kaupunki on hänen aineistossaan erityisesti modernisoituva kaupunki, eletty koti ja arki. Allekirjoittanut tutkii niin ikään modernisoituvaa kaupunkia, mutta muistettuna ja suunniteltuna, eri maailmojen rajapintana ja kohtaamispaikkana. Tampereen Amurin esimerkin kautta työryhmä sai kuulla, millaisia muistoja ja niiden pohjalle rakentuvia merkityksiä kaupunkiin syntyi puutalojen väistyessä betonisten tieltä, aikana jolloin suomalaiset muuttivat ”puun sisältä betonin sisään”. Työryhmämme ensimmäisen osan viimeisen puheenvuoron piti väitöskirjaansa puuarkkitehtuurista valmisteleva arkkitehti Iida Kalakoski. Hän pohti käsitettä kompensaatio. Voisiko kaupunkiympäristön muutosta kompensoida jotenkin? Kulttuuriympäristön arvojen kannalta vaaralliselta kuulostava termi ei ehkä vielä avautunut kuulijoille täydessä merkityksessään, mutta huomattavan paljon se herätti keskustelua. Mitä jos purettujen rakennusten arvon menetystä korvattaisiin jollakin tavalla? Vai tarkoittaako kompensaatio, että suojeltujen rakennusten omistaja saisi korvausta ”menetyksistään”?

Kaupunkitutkimuksen päivien toisena päivänä jatkettiin työryhmän toisella osiolla ja erityisesti rakennetun ympäristön suojeluun liittyvillä kysymyksillä. Runollisen ja filosofisenkin esityksen pihapelien, tai oikeammin höntsäilyn merkityksestä kaupunkitilassa piti tutkija Timo Kopomaa. Pelit kertovat kaupungin tilasta, siitä miten kaupunkia käytetään ja miten elinvoimainen kaupunki on. Kopomaa korosti, että höntsäily tarvitsee vain mahdollisuuksia, sille ei tarvitse rakentaa kalliita areenoita tai väyliä. Höntsäily pitää yllä sosiaalisia suhteita ja lisää sosiaalista pääomaa kaupungeissa, vahvistaa identiteettiä ja identiteettejä. Maisematutkimuksen professori Maunu Häyrynen ja filosofian tohtori Hannu Linkola perehdyttivät puolestaan kuulijat maisemakuvastojen kansallisiin ja paikallisiin ulottuvuuksiin, tällä kertaa vesitornien kautta. Modernin kaupunkimaiseman ja vaikkapa autokaupunkien symboleiksi vakiintuneet uljaat tornit edustivat toisaalta arkista infraa, toisaalta tulevaisuudenuskoista yhteiskuntaa. Modernisaatio tuli koteihin mm. vesijohtoja pitkin! Monet tällaisista arkirakennuksista ovat kansallisen tarkastelun ja arvottamisen ulkopuolella, mutta paikallisesti muodostuneet tai muodostumassa tärkeiksi. Miksi paikallinen ei olisi tärkeää?

Tohtorikoulutettava, kaavoitusarkkitehti Paula Julin esitteli suojelun ja kiinteistökehittämisen kentällä liikkuvaa väitöstutkimustaan. Argumentoinnin vaikeus on Julinin kiinnostuksen kohteena, se miten suojeluviranomaisten ja bisneksen kielet kohtaavat, tai miksi eivät kohtaa – voisivatko kohdata? Työryhmämme päätti Arkkitehti Helena Teräväisen omakohtaisiin arjen kokemuksiin perustuva esitelmä muuttuvasta Tapiolasta. Kuvat työmaasta keskellä jopa ikoniseksi muodostunutta maisemaa olivat karua katsottavaa. Työmaa on merkki keskeneräisyydestä, ehkä tilalle on tulossa jotakin parempaa? Kuinka kauan keskeneräisyyttä pitää kuitenkin sietää? Kesken on onneksi vielä keskustelu Tapiolan uimahallin kohtalosta. Miten voi olla mahdollista, ettei meillä olisi resursseja sen kunnostamiseen?

Työryhmä osoitti, jälleen kerran, että monitieteellisestä, jopa poikkitieteellisestä lähestymistavasta syntyy rikas kokonaisuus. Rakennettu kaupunki on konkreettinen rakennuksineen, puistoineen, katuineen. Se on myös toimintojen kudelma; höntsääjät, työmatkalaiset, asukkaat ja vierailijat mahtuvat samoille kaduille ja kujille. Mutta ehkä kiehtovin kaupunki on silloin kun se ei ole kumpaakaan edellä mainituista vaan elää merkityksissä, muistoissa ja niiden moninaisissa tulkinnoissa; on samaan aikaan saavutettava ja saavuttamaton. Abstrakti kaupunki ruokkii konkreettista ja päinvastoin. Muutos tapahtuu niin paikassa kuin ajassakin, paikoissa ja ajoissa.

Jäämme mielenkiinnolla odottamaan lisää työläiskirjallisuuden kaupungista, modernisoituvan kaupungin sisältämistä merkityksistä, kompensaatiosta kulttuuriympäristössä, yhteisestä kielen löytämisestä kaupunkikehittämisessä, Tapiolan uimahallin kohtalosta, paikallisen merkityksen esiinnoususta tai höntsäilystä. Ehkäpä näistä muuttuvan kaupunkilaisen arjen välähdyksistä voi välittyä jotakin myös kaupunkisuunnittelijoiden käsiin.

Teksti:
Hannele Kuitunen
Väitöskirjatutkija Tampereen yliopisto
Rakennustutkija Pirkanmaan maakuntamuseo
hannele.kuitunen@tuni.fi

Kulttuuriympäristötutkimuksen seuran syyskokous järjestetään perjantaina 13.12.2019 klo 10:30 Tampereen yliopistolla. Tapaamme ryhmätyötilassa Linna K107

Kokoukseen ovat tervetulleita kaikki jäsenet ja seuran toiminnasta kiinnostuneet. Jäseneksi voit ilmoittautua myös paikan päällä, jolloin saat äänioikeuden kokouksessa.

Lämpimästi tervetuloa!

Tampereen yliopiston kartan löydät täältä:

https://www.tuni.fi/fi/tutustu-meihin/yliopisto/keskustakampus

Uudistuvan maankäyttö- ja rakennuslain tavoitteena on ”järjestää alueiden käyttö ja rakentaminen niin, että siinä luodaan edellytykset hyvälle elinympäristölle sekä edistetään ekologisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävää kehitystä”.

Kulttuuriympäristötutkimuksen seura ry haluaa kiinnittää valmistelijoiden huomioita siihen, että kulttuuriympäristön, maiseman ja kulttuurisesti kestävän kehityksen käsitteiden määrittely ja keskinäiset suhteet jäävät valmistelussa epämääräisiksi ja kapeiksi.

Kulttuuriympäristön kapea määrittely ilmenee muun muassa siinä, että esityksessä katsotaan alueiden käytön koskevan ensisijaisesti aineellista kulttuuriperintöä. Ympäristöministeriön sekä opetus- ja kulttuuriministeriön laatima Kulttuuriympäristöstrategia (2014–2020) (VN:n periaatepäätös 20.3.2014) linjaa kulttuuriympäristön olevan ihmisen toiminnasta sekä ihmisen ja luonnon vuorovaikutuksesta syntyvää päivittäistä ympäristöä, joka sisältää erilaisia ja eri-ikäisiä kerrostumia kuten kulttuurimaiseman, rakennetun kulttuuriympäristön ja rakennetun kulttuuriympäristön ja muinaisjäännökset. Lisäksi kulttuuriympäristö sisältää kulttuurisia ja sosiaalisia arvoja.

Kulttuuriympäristötutkimuksen seura muistuttaa, että kulttuuriympäristön käsite sisältää Unescon aineettoman kulttuuriperinnön yleissopimuksen (2013) hengessä myös alueisiin liittyvän aineettoman perinnön. Edellisten lisäksi Euroopan neuvoston puiteyleissopimuksen, Faron sopimuksen (2017), esille nostama kulttuuriperinnön yhteiskunnallinen merkitys – kulttuuriperinnön sosiaalisuus – on vaikuttanut kulttuuriympäristön tulkintaan. Faron sopimus korostaa sekä yksilöiden että yhteisöjen oikeuksia ja velvollisuuksia omaa sekä muiden kulttuuriperintöä ja myös kulttuuriympäristöä kohtaan. Molemmat sopimukset korostavat yhteisöjen, kansalaisyhteiskunnan ja kestävän kehityksen merkitystä ja näkevät kulttuuriperinnön osana arkea ja sen toimintoja.

Tällöin voidaan pitää kapeaa, kulttuuriympäristön fyysisiin piirteisiin rajoittuvaa käsitystä maankäytön vaikutuksista vanhentuneena. Kulttuurisesti, ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävä maankäyttö tunnistaa aineettoman ja elävän kulttuuriperinnön merkityksen kulttuuri- ja luonnonympäristöjen monimuotoisuuden ja arkeologisten arvojen ylläpitäjänä ja rikastuttajana.

Maankäytön ohjaus ja suunnittelu ovat keskeisiä välineitä kulttuuriympäristön arvojen, kulttuurisen kestävyyden ja potentiaalin vaalimisessa. Siksi on tärkeää, että kulttuuriympäristö ymmärretään holistisena ja kulttuuriympäristön ohjausalueita integroivana käsitteenä. On tärkeää, että laki antaa riittävän käsitteellinen perustan ja yhtäläiset periaatteet laadukkaan ja kulttuuriympäristön moninaiset arvot huomioon ottavan suunnittelun toteuttamiseksi.

Toiseksi Kulttuuriympäristötutkimuksen seura nostaa esiin maiseman määritelmän. Suomea velvoittaa neljä maisema- ja kulttuuriympäristön suojelua koskevaa kansainvälistä sopimusta: Unescon yleissopimus maailman kulttuuri- ja luonnonperinnön suojelemisesta (1987), Euroopan rakennustaiteellisen perinnön suojelun yleissopimus (1992), eurooppalainen yleissopimus arkeologisen kulttuuriperinnön suojelusta (1995) sekä eurooppalainen maisemayleissopimus (2006). Nämä velvoittavat maita kulttuuri- ja luonnonperinnön, rakennustaiteellisen ja arkeologisen perinnön sekä luonnon- ja kulttuurimaisemien, suojelualueiden ja arkiympäristön huomioimiseen ja turvaamiseen kaikessa suunnittelussa ja rakentamisessa.

Alueiden käytön suunnittelujärjestelmää koskevissa pykäläluonnoksissa viitataan maisemaan kaikkien kaavatasojen laadullisten tavoitteiden yhteydessä, mutta maisema puuttuu alussa määriteltyjen käsitteiden joukosta. Alustavien pykäläluonnosten perusteissa maisema on määritelty vain aineellisen kulttuuriperinnön osaksi. Tämä kapea määritelmä on ristiriidassa sekä Kulttuuriympäristöstrategian (2014–2020) että Suomen ratifioiman eurooppalaisen maisemayleissopimuksen määritelmien kanssa.

Määritelmä on ongelmallinen myös lain yksikäsitteisen tulkinnan kannalta, koska maakunta- ja kaupunkiseutukaavoissa annetaan laadullisiksi tavoitteiksi maiseman ja kulttuuriperinnön turvaaminen ja vaaliminen, kuntakaavoissa taas maiseman ja kulttuuriperinnön sekä rakennettuun ympäristöön sisältyvien erityisten arvojen vaaliminen. Mikäli maisema määritellään vain osaksi aineellista kulttuuriperintöä eikä sitä täydentävänä itsenäisenä käsitteenä, nämä laadullisten tavoitteiden kannalta keskeiset käsitteet määritellään keskenään päällekkäisiksi. Samalla maiseman aineettomat merkitykset, joihin kulttuuriympäristöstrategiassa ja eurooppalaisessa maisemayleissopimuksessa viitataan, jäävät pois laadullisten tavoitteiden piiristä. Sellaisia ovat esimerkiksi maisemiin liittyvät yhteisölliset muistot ja identiteetit.

Kulttuuriympäristöstrategian sivulla 9 määritellään kulttuurimaisema seuraavasti: ”Kulttuurimaisema on ihmisen ja luonnon yhteisvaikutuksena syntynyttä ympäristöä, jota voi tarkastella esimerkiksi alueellisena, visuaalisena, kokemuksellisena tai historiallisena kokonaisuutena.”

Eurooppalainen maisemayleissopimus eli Firenzen sopimus (SopS 14/2006) määrittelee maiseman seuraavasti: ”Maisema tarkoittaa aluetta sellaisena kuin ihmiset sen mieltävät, ja jonka ominaisuudet johtuvat luonnon ja/ tai ihmisen toiminnasta ja vuorovaikutuksesta.”

Kulttuuriympäristötutkimuksen seura ry esittää, että alustavien pykäläluonnosten perusteisiin lisätään maiseman määritelmä, joka on sopusoinnussa kulttuuriympäristöstrategian ja eurooppalaisen maisemayleissopimuksen kanssa. Tällöin pykäläluonnoksissa esitetyt yleiset tavoitteet vastaisivat olemassa olevia säädöksiä ja täydentäisivät toisiaan sen sijaan että ne määriteltäisiin keskenään päällekkäisesti. Samalla määritelmän saisi kattamaan sekä aineellista että aineetonta maisemaa edellä mainittujen säädösten tarkoittamalla tavalla.

Seura esittää seuraavaa muotoilua: Maisemalla tarkoitetaan ihmisen ja luonnon yhteisvaikutuksena syntynyttä ympäristöä alueellisena, visuaalisena, kokemuksellisena ja historiallisena kokonaisuutena.

Kulttuuriympäristötutkimuksen seuran, Jyväskylän yliopiston Kulttuuriympäristön tutkimuksen maisteriohjelman (KUOMA) ja Lapin yliopiston Kestävästi kasvavan matkailun monitieteiset mittarit kulttuuriympäristöissä (MAMOMI/VNK) –hankkeen yhteinen

Arvioi ja suojele matkailtavaa kulttuuriympäristöä –seminaari

Paikka: Seminaarinmäki, Liikunta L 304,

Jyväskylän yliopisto ( Kartta: https://www.jyu.fi/fi/kartat)

Aika: 7.11.2019, kello 9:00-16:00

9:00 Professori Heikki Hanka ja Kulttuuriympäristötutkimuksen seuran puheenjohtaja Helena Lonkila: Tervetuloa –  Ketterä kulttuuriympäristö kestävän matkailun konseptissa, KUOMA/JYU (15 min.)

9:15 Professori Pauline von Bonsdorff: Moninaisuus – integriteetti – jatkumot: paikan henki ja sen vaaliminen KUOMA/Jyväskylän yliopisto (45 min.)

10:00 Yliopisto-opettaja Salla Jutila: Paikallisasukas ja matkailija kohtaavat kulttuuriympäristössä, MAMOMI/Lapin yliopisto (30 min.)

10:30   Metsäasiantuntija Airi Matila: Arvioi ja suojele matkailtavaa puustoista kulttuuriympäristöä MAMONI/TAPIO (30 min.)

keskustelu (30 min.)

11:30 omakustanteinen lounas

12:30  Professori Annika Waenerberg: Taide- ja kulttuurihistoriallisia katseita matkailuympäristöihin, KUOMA/Jyväskylän yliopisto (45 min.)

13:15 Arkkitehti Marianne Lehtimäki: Kestävä käyttö ylläpitää kulttuuriympäristöä (30 min.)

13:45 Pro Päijänne -yhdistyksen varapuheenjohtaja Päivi Halinen: Päijänne maailmankartalle –UNESCOn kestävän kehityksen mallialueella boostia vastuulliseen ja kestävään toimintaan, (30 min.)

14:15 kahvia

14:45 – 16:00 Pyöreän pöydän keskustelu: Kestävästi kehittyvät ja matkailtavat kulttuuriympäristöt, moderaattoreina: Helena Lonkila ja Heikki Hanka

Panelistit: arkkitehti Marianne Lehtimäki, yliopisto-opettaja Salla Jutila, Lapin yliopisto, asiantuntija Päivi Halinen, Pro Päijänne –yhdistys, maakunta-arkkitehti Liisa Bergius, Keski-Suomen Liitto

Keskustelua alustetaan jokaisen panelistin noin 5 minuutin alustuksella siitä, miten matkailtavien kulttuuriympäristöjen kestävyyttä tulisi rakentaa ja mitata.

Tilaisuus videoidaan. Suoran lähetyksen katseluosoite on:

https://moniviestin.jyu.fi/ohjelmat/hum/musiikin-taiteen-ja-kulttuurin-tutkimuksen-laitos/kuoma/arvioi-ja-suojele-matkailtavaa-kulttuuriymparistoa/suora

Tilaisuus on avoin kaikille. Osallistujia pyydetään ilmoittautumaan 1.11.2019 mennessä kahvitusta varten täällä:

https://link.webropolsurveys.com/S/B75F1C50B73EE821

Lämpimästi tervetuloa!

Helena Lonkila

Kulttuuriympäristö on keskeinen identiteettien rakennusosa ja hyvän arkiympäristön tekijä. Sen vaaliminen ja siitä kertominen ovat entistä tärkeämpiä kaupungistumisen ja ympäristön muutoksen nopeutuessa. Kulttuuriympäristöalalla työskentelee asiantuntijoita monilla koulutustaustoilla ja erilaisissa tehtävissä. Heitä yhdistää kiinnostus kulttuuriympäristöön ja tarve sen suojelemiseen.

Loppuraportti kokoaa yhteen Turun yliopiston maisemantutkimuksen oppiaineen vetämän kulttuuriympäristöalan asiantuntijan tutkinnon jälkeisen erikoistumiskoulutuksen valmisteluhankkeen tulokset. Hankkeeseen liittyi alan työelämän koulutustarpeiden kartoitus. Valmisteluun osallistui joukko humanistisen ja muiden koulutusalojen vastuuyliopistoja sekä kulttuuriympäristöalan työelämän edustajia. Raportissa painottuvat alan tulevina osaamisalueina digitaalisuus, kulttuuriympäristöosallistuminen, kulttuuriympäristöjen hyödynnettävyys sekä prosessien hallinta. Lopussa hahmotellaan näitä alueita tukevia valmiuksia tuottavan, yliopistojen yhteisesti tarjoaman erikoistumiskoulutuksen malli.

Raportti on Turun yliopiston Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelman ja Kulttuuriympäristötutkimuksen seuran yhteistyössä julkaisema.

https://research.utu.fi/converis/portal/Publication/39744938?auxfun=&lang=en_GB

Kulttuuriympäristötutkimuksen seuran uusi puheenjohtaja Helena Lonkila on tuttu osalle seuran jäsenistä Jyväskylän yliopiston kulttuuriympäristön tutkimuksen maisteriohjelman (KUOMA) opettajana.

Väitöskirjassaan Syvällä sydänmaassa, Yrjö Blomstedtin ja Victor Sucksdorffin Kainuu (2016) tarkastelun kohteena olivat 1890-luvun karelianismin matkat kulttuuriperinnön valintaprosessina mikro- ja makrotason suhteessa. Ydinkysymyksenä oli: mitä jää näkemättä, jos kulttuuriperintöä ja kulttuuriympäristöä katsotaan vain yhdestä näkökulmasta tai pelkästään ylevää ja suurta vasten? Entä mitä tapahtuu, jos kulttuuriperinnön tulkintaan otetaan mukaan sekä häiritsevät yksityiskohdat että unohdettu materiaalisuus? Juuri moniäänisyyden paljastavat yksityiskohdat ja materiaalin taju pystyvät vastustamaan yhtenäistävien ja yksinkertaistavien kulttuuriympäristön kuvausten politiikkaa.

Opetustyössään Helena Lonkila on samalla tavoin kiinnostunut moniäänisyydestä, -aikaisuudesta ja -paikkaisuudesta. KUOMAn kursseja rakentaessaan Helena korostaa kanssatutkijuutta, yhteistä opettamista ja yhdessä oppimista. Tällöin KUOMA tarjoaa opiskelijoille työelämätaitoja aidoissa kompleksisissa oppimisympäristöissä, työelämän käytännöissä sekä teorian ja käytännön vuoropuhelussa.

Tutkijana Helena on hakeutunut monitieteisiin ryhmiin ja yhteistyöhön eri yliopistojen ja moniäänisen kentän kanssa.  Itä-Suomen yliopiston Karjalan tutkimuslaitoksen SA-hankkeessa Venäjä kenttänä ja arkistona – 1800- ja 1900-luvun perinteentutkijat suomalaisuuden rakentajina (2017–2021) Helenan tutkimuksen fokuksessa ovat kenttätyökäytäntöjen ja aineistojen moniaikaisuus. Vuonna 2019 Helena toimii myös Jyväskylän yliopiston työryhmän vetäjänä Lapin yliopiston Kestävästi kasvavan matkailun monitieteiset mittarit kulttuuriympäristöissä (MAMOMI)-konsortiossa.

Kuva: Antti Makkonen