Suomessa on vireillä muinaismuistolain (295/1963) kokonaisuudistus, jota työstävien opetus- ja kulttuuriministeriön työ- ja seurantaryhmien toimikausi päättyy 31.3.2023. Lainvalmistelua on tehty vuorovaikutteisuuteen pyrkien järjestämällä lisäksi avoimia keskustelutilaisuuksia ja kuulemisia.

Muinaismuistolaki on yksi pisimpään voimassa olleista ympäristölaeista, jonka uudistustarve on monista syistä tunnistettu jo usean vuosikymmenen ajan. Kulttuuriympäristötutkimuksen seura esittää kiitoksen siitä, että kulttuuriympäristön kannalta merkittävän erityislain kokonaisvaltaiseen uudistamiseen on nyt ryhdytty.

Seura ottaa kommentoinnissaan kantaa lakiluonnokseen tutkimuksen näkökulmasta. Lisäksi seura toteaa yleisesti, että voimassa olevan muinaismuistolain tärkeä automaattisen rauhoituksen periaate on sisällytetty hyvällä tavalla luonnokseen siten, että rauhoitusperiaate on ikärajoittain porrastettu ottaen huomioon sen, että varsinkin muiden kuin esihistoriallisten arkeologisten kohteiden määrä runsastuu ja karttuu jatkuvasti (luku 2). Luonnoksessa sääntely on voimassa olevaan lakiin nähden huomattavasti laaja-alaisempaa ja tarkempaa, mitä voi pitää lähtökohtaisesti hyvänä. Lakiluonnoksen säännöksissä on vähemmän tulkinnanvaraisuutta kuin voimassa olevassa laissa. Luonnoksen ansioita on myös arkeologisen kulttuuriperinnön käsitteistön tarkentunut määrittely sekä saamelaisen arkeologisen kulttuuriperinnön huomioon ottaminen (luku 3). Aiempaa kattavammat säännösten perustelut ovat parannus muinaismuistolakiin verrattuna.

Seura pitää hyvänä sitä, että lakiluonnoksen 1 §:ssä arkeologisen perinnön tutkimisen turvaaminen todetaan yhtenä lain tarkoituksista. Luonnoksessa säännellään seikkaperäisesti arkeologisten jäännösten luvanvaraisesta tutkimisesta ja tutkimusluvasta (luku 5, § 34-40) ja uutena asiana käsitellään yksityiskohtaisesti kenttätutkimusten vähimmäisvaatimuksia (luku 9). Koska kenttätutkimukset pääsääntöisesti kajoavat ja samalla tuhoavat arkeologista kulttuuriperintöä, sääntelyn tarkentumista voi pitää hyvänä muutoksena.

Kulttuuriympäristön arkeologisen aineiston säilymisessä tiedon saanti ja laatu ovat keskeisessä asemassa. Tietovarannoilla on antikvaarisen toiminnan ohella merkitystä myös tieteellisen tutkimuksen lähteinä. Lakiluonnoksessa säännellään kokonaisvaltaisesti arkeologisia jäännöksiä ja löytöjä koskevan tiedon hallinnasta ja tiedon laadun turvaamisesta (luku 8). Kulttuuriympäristön vaalimisessa merkittävä lisäys on myös viranomaisen velvollisuus ilmoittaa jäännöksen rauhoituksesta maanomistajalle (65 §).

Lakiluonnos käsittää uutta, tarkentunutta ja yksityiskohtaista sääntelyä, jolla tulisi olemaan laajasti vaikutuksia arkeologisen kulttuuriperinnön hallinnan tehtäviin. Esimerkiksi tietovarantojen laadun ja hallinnan kehittämisen säännöksiin sisältyy suuria haasteita. Samoin jäännösten rauhoituksessa ikärajojen luotettava soveltaminen edellyttää saatavilla olevaa pätevää tutkimustietoa. Kasvavien taloudellisten sekä vastuuseen, osaamiseen ja tietoon liittyvien resurssien riittävä turvaaminen tulevat olemaan tärkeä osa muinaismuistolain kokonaisuudistuksen onnistumista.

Kulttuuriympäristötutkimuksen seura ry

Tampereen Pispalan raja-aita ympäristöineen on hyvin hoidettua ja informoitua arkeologista kulttuuriperintöä. Kuva: Ulla Lähdesmäki