Blogikirjoitus pohjautuu jäsenemme Laura Puolamäen vuonna 2020 julkaistuun väitöskirjaan ”Kätketty maisema: arkitieto lähiympäristön kohtaamisessa.” Kirjoitus on myös pari pidetylle ja runsaasti keskustelua herättäneelle kokousesitelmälle, jonka Puolamäki piti Kulttuuriympäristötutkimuksen seuran vuosikokouksessa 2021.

Teksti: Laura Puolamäki

Humanistisiin tieteisiin kuuluvassa maisemantutkimuksen alan väitöskirjassani tarkastelin sellaista ihmisten hallussaan pitämää ja maisemaa koskevaa tietoa, jota kutsutaan paikalliseksi tiedoksi, sekä paikallisen tiedon rakentamaa maisemakäsitystä. Nimesin kahta erilaista reittiä pitkin kertyvän tiedon tuottamat maisemakäsityksen näkyväksi maisemaksi ja näkymättömäksi maisemaksi. Tutkimukseni tarkastelee näistä kahdesta nimenomaan näkymätöntä maisemaa.

Miten niin näkymätön? Miltä se sitten kätkeytyy? kysyi ohjaajani. Koitin vastata tähän kysymykseen yllä olevalla kaaviolla.

Näkyvä maisema syntyy prosesseissa, jotka käynnistyvät esimerkiksi lainsäädäntöä kehitettäessä tai strategioita  sekä kansallisia ja kansainvälisiä sopimuksia laadittaessa. Näissä prosesseissa sovitaan, millaista maisemaa haluamme korostaa ja säilyttää. Myöhemmin tuota yhdessä sovittua maisemaa vaalitaan lupamenettelyissä, lupaehtoja valvottaessa ja myös tutkimuksessa. Tällä tavoin esitetty ja moniin dokumentteihin kirjattu maisema saa virallisen aseman, joka vahvistaa saavuttamaansa asemaa esimerkiksi erityiseksi määriteltyä maisemaa koskevassa tutkimuksessa ja muutoskestävyyden arvioinnissa. Virallistuneen tiedon polulla pyritään yleensä tietoon, joka on mahdollisimman yleispätevää, vertailtavaa, yhteismitallista, yhdenmukaista ja joko todeksi tai epätodeksi arvioitavissa olevaa.

Kätketty maisema syntyy arjessa. Se on omakohtainen, kokemuksiin pohjautuva ja tiiviisti arkeemme kietoutunut. Kätketty maisema on jatkuvassa muutoksessa, sillä maisemakäsitykseemme vaikuttavat kaikki saamamme kokemukset, tekemämme havainnot ja kartuttamamme tiedot. Kätkettyä maisemaa ei välttämättä avata muille, ellei siitä pyydetä kertomaan. Paikallinen tieto on moniäänistä, usein epämääräistä, paikalliseen kulttuuriin sitoutunutta ja yhteismitatonta. Tällä tavoin muodostunut tieto ei täytä virallistuneen tiedon normia tai totuudellisuuden arvioitavuuden vaatimusta, eikä se siihen pyritään. Paikallinen tieto vastaa tarpeeseemme asemoitua meitä ympäröivään maailmaan, ymmärtää sen toimintaa ja sopeutua siihen. Toisinaan kätketyn maiseman sisältämää paikallista tietoa kutsutaan mukaan näkyvän maiseman prosesseihin esimerkiksi osallistamistyössä, ei kuitenkaan johdonmukaisesti. 

Tällä selityksellä ei pitkälle pötkitty. Seuraava hankala kysymys ohjaustapaamisessa kuului: Mitä sitten? 

Maisemaan liittyvä tieto on moninaista ja moninaisista lähteistä tavoitettavaa. Tieto voi olla luonteeltaan esimerkiksi luonnontieteellistä tai kulttuurista. 

Näkyvän maiseman kehikossa tietoa kartutetaan usein tietotarpeen mukaan rajatusta osasta maisemaa. Esimerkiksi ympäristölupamenettelyn yhteydessä hankitaan tietoa lupaa tarvitsevan toimijan mahdollisista vaikutuksista ympäristöön, ja asetetaan rajat, joiden sisällä ympäristöä voi muuttaa sitä kuitenkaan pilaamatta. Hyväksyttävän muutoksen rajat perustuvat vakiintuneiden tutkimusmenetelmien antamaan tietoon. Lupaehtojen noudattamista valvotaan mittaamalla vaikkapa ilman laatua, vesistön ravinnepitoisuuksia tai melun voimakkuutta tapauksesta riippuen. Näin saavutetaan ajan myötä syvällinen, mutta samalla tarkoin rajattu käsitys tietystä osasta maisemaa. 

Kätketyn maiseman kehikossa tietoa kartutetaan jatkuvasti, mutta samalla havainnoitavaa aluetta rajaamatta ja sattumanvaraisesti. Tieto kiinnittyy kiinnostuksen kohteena olevaan maiseman osaan, joka yleensä on osa arkiympäristöä. Näin saavutetaan ajan kanssa mahdollisesti syvällinenkin, mutta ennen kaikkea kokonaisvaltaisuutta ja vuorovaikutussuhteiden ymmärrystä tulkitseva käsitys tietystä osasta maisemaa. 

Paikallinen tieto avaa uusia näkökulmia maisemaan

Tutkimuksen näkökulmasta paikallinen tieto liittyy paitsi tutkittavana olevan ilmiön parempaan ymmärtämiseen, myös sellaisten tutkimuskysymysten löytämiseen, jotka muutoin saattaisivat jäädä havaitsematta. Näkyvän tiedon kehikossa tutkimuskysymys, luokittelut ja raja-arvot usein asetetaan etukäteen tutkimusta rajattaessa. Tällöin myös se, mikä on tärkeää, tulee ennalta asetetuksi. Kun näkökulmaa haetaan jalkautumalla tutkittavalle alueella, ja pyytämällä paikallisyhteisöä jakamaan omaa ympäristötietoaan, voidaan tavoittaa paikallisesti tärkeitä ja erityisiä tutkimuskysymyksiä. 

Maisemaan liittyvän hallinnon, päätöksenteon ja suojelun näkökulmasta paikallinen tieto liittyy tiedolla johtamiseen ja kokonaisvaltaisen maisemakäsityksen tavoittelemiseen.

Kätketty maisema sisältää samaa maiseman osaa koskevaa, mutta erilaista ympäristötietoa, kuin mitä näkyvän maiseman kehikossa sovituilla menetelmillä ja rajauksilla saisimme esille. 

Omaan väitöstutkimukseeni sisältyvissä tapaustutkimuksissa paikallisesta tiedosta voitiin erottaa tutkimusaluetta koskevaa luonnontieteellistä, historiallista, sosiaalista ja kulttuurista tietoa. Eri tieteenalojen asiantuntijat voivat hyödyntää tätä erityistä, paikallista tietoa oma alansa tutkimus- ja asiantuntijatyössä. Esimerkiksi luonnontieteellisen tiedon alta voitiin näin hahmottaa Eurajoen kalalajiston muutosta ja saada muistitietoon perustuvia havaintoja sittemmin joesta kadonneesta särkikalalajista, vimpasta. 

Humanistinen ympäristöntutkimus ja ajoituksen haaste

Paikallinen tieto, virallistunut tieto ja niiden synnyttämät maisemakäsitykset kohtaavat usein jonkin ympäristöön liittyvän kiistan yhteydessä. Tällöin kiistan kohteena oleva osa maisemaa toimii rajapintana, jonka kautta erilaisia näkökulmia tuodaan esille kehystämällä ne käytettävissä olevalla tiedolla. Kiistassa menestyminen edellyttää liittoutumista toisten toimijjoiden kanssa, jotta omille näkemyksille saadaan riittävää painoarvoa. Kiistelyn esille nostamia erilaisia tietoja on tässä vaiheessa hankalaa enää hyödyntää laajemman maisemakäsityksen muodostamiseksi. 

Humanistinen ympäristöntutkimus, jonka kentälle katson oman väitöstutkimukseni kuuluvan, liittyy usein mukaan keskusteluun hieman jälkijunassa. Väitöskirjatyöhöni sisältyvissä tapaustutkimuksissa Eurajokilaaksossa ja Vanhan Rauman maailmanperintökohteessa asiat olivat jo siirtyneet tai siirtymässä eri oikeusasteiden käsiteltäviksi, kun tutkimus käynnistyi. Tutkimustieto ja erityisesti kenttätyövaiheeseen liittyvä dialogi ja sosiaalisen oppimisen prosessi olisivat varmasti hyödyttäneet eri osapuolia enemmän, jos niitä olisi voitu hyödyntää aikaisemmassa vaiheessa. 

Lasten ja nuorten parissa tekemäni tutkimus heidän kulttuuriympäristöarvoistaan sen sijaan peilaa tulevaisuutta. Tuloksia voidaan hyödyntää pohdittaessa tämän ikäryhmän osallisuutta omaan arkiympäristöönsä. Toisaalta ne voivat myös ennakoida tulevaisuuden arvoja. Tutkimushetkellä 9-13-vuotiaista informanteista monet olivat vaalikelpoisia ja äänioikeutettuja viime kevään kuntavaaleissa. Ympäristösuhde rakentuu koko elämänkaaren ajan, mutta merkittävät lapsuuden kokemukset muodostavat sille pohjan ainakin ympäristökasvatuksen alalla laajalti viitatun Joy Palmerin mukaan. Vahva kiinnittyminen kulttuuriympäristöön jo elämänkaaren alkutaipaleella varmasti edistää sen hoitoon, suojeluun ja tutkimukseen tarvittavien resurssien puolustamista myöhemmin.

Paikallisen tiedon hyödyntämiseksi päätöksenteossa tarvitaan uudenlaisia vuorovaikutuksellisia menetelmiä, joiden avulla esimerkiksi paikalliset toimijat, päätöksentekijät ja tutkijat voivat samanaikaisesti kohdata toisensa, jakaa hallussaan olevaa tietoa ja luoda erilaisista tiedoista yhteisen voimavaran. Uusia avauksia tarvitaan myös näiden kohtaamisen oikean ajoituksen löytämiseksi, jotta tiedolle rakentuva yhteinen voimavara saadaan käyttöön. 

Laura Puolamäki, FT
puolamaki@gmail.com
https://www.linkedin.com/in/laurapuolamaki/
https://twitter.com/LauraPuolamaki

Puolamäki, Laura (2020):Kätketty maisema: arkitieto lähiympäristön kohtaamisessa.
Luettavissa osoitteessa http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-29-7930-1

Kirjoittajasta:

FT Laura Puolamäki väitteli Turun yliopistossa maisemantutkimuksen oppiaineesta vuonna 2020. Puolamäki työskentelee tällä hetkellä maisema-asiantuntija ProAgria Etelä-Suomen/Maa- ja kotitalousnaisten palveluksessa sekä tuntiopettajana Turun yliopistossa maisemantutkimuksen oppiaineessa ja kulttuuri- ja elämysmatkailun sivuaineessa.