Teksti: Laura Lehtinen

Blogikirjoitus pohjautuu taidehistorian /kulttuuriympäristön tutkimuksen maisteriohjelman pro graduun PILVENPIIRTÄJISTÄ TORNITALOIHIN – KULTTUURIYMPÄRISTÖLLISIÄ ARVONÄKÖKULMIA HELSINGIN KALASATAMAN TORNITALOPROJEKTISSA.

Helsingin kaupunkisuunnittelu on esillä mediassa tämän tästä – onhan pääkaupunkimme lähes kaikkien yhteistä kulttuuris-henkistä omaisuutta ja näyteikkuna maailmalle. Etenkin korkea rakentaminen on ollut ajankohtainen Kalasataman keskuksen ja Pasilan Triplan rakentuessa. Kaupunkisuunnittelua ohjaavat arvot, se millaista kaupunkia halutaan rakentaa ja miten vastata kasvavan kaupungin tarpeisiin. Mikä on olemassa olevan rakennuskannan ja kulttuuriympäristön asema? Rakennetaanko kaupunkia sijoittajien ehdoilla, maineteot mielessä, vihreää tehokkuutta tavoitellen vai kaupunkilaisille hyvää ja toimivaa ympäristöä? Tiivistämisen ei välttämättä tarvitsisi tarkoittaa korkeaa rakentamista, eikä korkea välttämättä ole ekologisin ratkaisu.

Tarkastelin pro gradu työssäni Helsingin korkeaa rakentamista suhteessa kulttuuriympäristöön ja kaupunkikuvaan esimerkkinä Kalasataman keskus. Analysoin rakentamisen vaatimaa asemakaavamuutoksen prosessia kriittisen diskurssianalyysin menetelmin. Aineistona oli prosessin aikana ajalla 2009-2012 syntyneitä julkisia asiakirjoja toteutuskilpailusta voittajan valintaan ja asemakaavamuutokseen liitteineen. Selvittelin projektin sijoittumista kaupunkikuvaan ja -historiaan sekä sitä, miten rakentamisen vaikutuksia arvioidaan ja miten niistä puhutaan.

Kalasataman uuden kaupunginosan keskuksesta järjestettiin toteutuskilpailu, jonka voittaneen SRV:n ehdotus sisälsi niin korkeaa rakentamista, että olemassa olevaa asemakaavaa jouduttiin muuttamaan. SRV oli lopulta ainoa tarjouksen jättänyt. Hankkeeseen sitoutuminen oikeastaan vaati asemakaavan muutosta, ennen kuin ketään osapuolta oli osallistettu asiassa.

Kulttuuriympäristöllisiä näkökulmia Kalasataman keskuksesta

Kalasatama rakentuu entiselle Sörnäisten teollisuus- ja satama-alueelle. Sen keskus on ensimmäinen massiivinen korkeaa rakentamista sisältävä hanke Helsingissä.  Se sisältää kahdeksan tornitaloa, joista korkein on 134-metrinen Majakka ja ainakin hetken aikaa Suomen korkein asuinrakennus. Tornitalot vaikuttavat väistämättä kaupunkikuvaan, kokemukseen, lähi- ja kaukomaisemaan. Päätöksentekovaiheessa on merkitystä, miten tuleva muutos kuvataan.

Kuivakalta kuulostava tutkimusaineisto on mitä mielenkiintoisin, kun tarkemmin perehtyy. Asioista puhutaan, mutta paljon ei aina sanota. Mitä on esimerkiksi hyvä kaupunki tai arkkitehtonisesti onnistunut rakentaminen? Käsitteiden sisällöistä ei käydä keskustelua tai niiden sisältöä määritellä. Entä millainen vaikutus rakentamisella todella on?

Keskuksen suuntaviivat asetettiin toteutuskilpailussa. Hankekuvauksessa vaadittiin vähintään 16 kerroksisia rakennuksia, mutta ne voivat “perustelluista syistä” olla matalammat ai korkeammat. Keskuksen tulisi olla maamerkkinomainen portti ja liikenteellinen solmukohta. Oli selvää että näyttävää halutaan. SRV vastasi uuden keskuksen odotuksiin houkuttelevalla ja rohkealla ehdotuksella säteilevine havainnekuvineen.

Kaupunkisuunnittelu näkee vaikutuksen positiivisena ja muutoksen aineisto tukee projektia. Kaupunkisuunnitteluvirasto teki runsaasti selvityksiä, kuten Korkea rakentaminen Helsingissäsekä Kalasataman keskuksen vaikutukset kaupunkikuvaan, maisemaan ja kulttuuriympäristöön.Korkeiden rakennusten vaikutuksia perusteltiin heikosti ja jokseenkin hämärästi. Pienen Suvilahden kerrottiin korostuvat lähimaisemassa. Hanasaaren A-voimalaitos oli jo vuosikymmeniä aiemmin vienyt Suvilahden kaupunkikuvallisen aseman, mutta toisaalta Hanasaari B oli korostanut sitä. Hanasaari B taas saisi uusista tornitaloista arvoisensa vastinparin. 

Suunnitteluaineiston havainnekuvissa eri havaintopisteistä töröttää harmaita laatikoita ja maisemallisten vaikutusten tulkinta jää lukijalle. Kuvatekstit ovat neutraaleja tai ne puuttuvat. Joskus kuvan perusteella vaikutus maisemaan näyttää suurelta, mutta tekstissä niitä ei juuri avata. Selvityksissä kulttuuriympäristö typistyy lähinnä Suvilahteen ja merelliseen Helsinkiin. Nämä ovat jo kulttuuriperintöprosessin läpikäyneitä ja siten huomioon otettavia kohteita, joita vasten muutosta peilataan. Hanasaari B:n asema ei herätä suurta huolta. Kaukomaisemasta nostetaan esiin merellinen kansallismaisema ja olemassa olevat maamerkit kuten Tuomiokirkko. Kunhan ne eivät vaarannu on kaikki hyvin. 

Kaupunginmuseo toivoi sekä kokonaisvaltaisempaa yleiskaavatason suunnittelua että museon osallistamista prosessiin varhaisemmassa vaiheessa. Museon näkökanta on avoimen kriititinen –  toisaalta se kulttuuriperinnön vaalijan asiantuntijapositiossa ottaa tietyn, historiallista kaupunkia puolustavan kannan. Merellinen Helsinki on kansallismaisema ja matala silhuetti omaleimainen vetovoimatekijä, Suvilahti kulttuurihistoriallisesti merkittävä alue. Museo korostaisi ennemmin olemassa olevia vahvuuksia kuin uutta, vieraampaa kaupunkia luovaa kehittämistä. 

Kaupunginvaltuuston suhtautuminen projektiin oli pääosin positiivinen. Uudenlaisesta kaupungista innostuttiin, mainittiin New York ja nähtiin historiallisen kehityskulun täyttymys – 1920-luvulta asti kaupunkiin toivotut pilvenpiirtäjät toteutuvat nyt tornitaloina Kalasatamassa. Esiin nousi myös kriittisiä näkemyksiä esimerkiksi huomiotalousrakentamisest ja pelko hallitsemattomasta tornien sijoittelusta. Keskustelu kaupunkikuvasta olisi kuitenkin täytynyt käydä huomattavasti aikaisemmassa vaiheessa kuin vasta koko valmistellulle projektille luvan antavassa asemakaavan muutoksen hyväksynnän yhteydessä.

Esiinnousseet diskurssit

Esiinnousseet diskurssit nimesin seuraavasti: Kulttuuriperintöarvojen diskurssi, Urbaanin kaupungin diskurssi, Maamerkkidiskurssi, Asiantuntijuuden diskurssi sekä Muutoksen diskurssi.

Kulttuuriperintöarvojen diskurssi huomioi olemassa olevan ja historiallisen kaupungin. Se ilmenee vahvimmin kaupunginmuseon lausunnoissa mutta myös kaupunkisuunnittelun materiaaleissa. Muutosta peilataan etenkin vakiintuneisiin arvokohteisiin – muutos voi joko tuhota tai jähmettää historiallisen kaupunki. Kaupunginmuseon näkemyksissä historiallinen ja matala silhuetti yhdistyvät identiteettiin, jotka nyt vaarantuvat. Toisaalta suunnitteluasiakirjoissa kuvataan keskuksen luovan uudenlaisen kulttuuriympäristön kerrostuman ja uutta paikallista identiteettiä, ja näin uuden rakentaminen perustellaan kulttuuriperintöviranomaisten kielellä. Tavallaan kulttuuriperintöarvojen diskurssi kääntyy itseään vastaan, kun ennalta määritellyt arvokohteet todetaan turvatuiksi ja syvempi keskustelu muutoksen laajuudesta kaupunkiin jää käymättä.

Etenkin suunnitteluasiakirjoissa ja SRV:n ehdotuksessa ilmenevä urbaani diskurssi maalaa kuvan tavoiteltavasta, uudenlaisesta kaupungista, jonka oleellinen osa tornitalot ovat. Korkeus yhdistyy tehokkuuteen. Keskus myös kohottaa imagoa ja luo sykkivän houkuttelevan keskuksen, joka on sekä kulkemisen että pysähtymisen paikka.

Maamerkkidiskurssi liittyy sekä olemassa oleviin että uusiin rakennuksiin. Toiveet keskuksesta maamerkinä sanoitetaan avoimesti suunnittelun asiakirjoissa. Visuaalinen maamerkki laajenee sosiokulttuuriseksi paikaksi. Rakentamiselle luodaan tila ja paikka kuin maamerkkirakentamisen oppikirjasta – se on keskus, portti kaupunkiin ja kaupunginosa, solmukohta. Kontrasti luodaan Suvilahteen ja historialliseen keskustaan. 

Lukuisat raprotit ja selvitykset edustavat asiantuntijadiskurssia, jonka kautta annetaan kuva perinpohjaisesta suunnittelusta ja prosessin oikeellisuudesta. Selvitysten perusteella mitään kulttuuriympäristöön tai kaupunkikuvaan negatiivisesti vaikuttavaa ei ole tullut ilmi, joten korkeudelle ei ole estettä. Muutoksen vaikutuksia pidemmällä aikavälillä tai syvempien arvojen kannalta ei ole analysoitu tai niistä ole käyty laajempaa keskustelua. Kaupunkisuunnittelu edustaa asiantuntijadiskurssia, jonka näkemyksiin myös kaupunginvaltuusto päätöksissään nojaa.

Myös muutokselle luodaan tilaa kaavamuutosmateriaaleissa. Toisaalta kuvataan alueen historiallista muutosta, toisaalta kuvataan alue satama- ja teollisuustoiminnoista tyhjentyneenä kehitettävänä alueena.Mikään taho ei vastausta muutosta, mutta sen toteuttamisen tapa ja suunta eroavat. Muutos ilmenee kaikissa diskursseissa. Kaupunginmuseo muuttaisi vanhaa vaalien, kaupunkisuunnittelu, SRV ja suuri osa kaupunginvaltuustosta antavat painoarvon uudelle ja uudenlaiselle rakentamiselle. Miten kaupunkia muutetaan, onkin kaiken ydin, johon arvot kietoutuvat.

Kulttuuriympäristön tunteminen avaa silmille uuden todellisuuden ja kaupungin pintaa syvemmältä. Kaupunkisuunnittelun tekstien tarkastelu avaa maailmaa ja arvoja sanojen takana. Ympäröivä todellisuus kertoo myös politiikasta ja arvoista. Kaupunkisuunnittelu perustuu tekstien ja kuvien kautta konstruoituun visioon tulevasta ja toivotusta lopputuloksesta, tulevan kuvittelemiseen. Kaupunkiympäristön todellisen toteuman ennustaminen on vaikeaa, mutta suunnitteluissa kuviteltu näkemys on saatava välitetyksi muille niin, että siihen uskotaan ja sen toteutumista edistää. 

Linkki pro gradu -tutkielmaan: http://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-202104272525

Laura Lehtinen, FM
laura.lehtinen@xamk.fi


Kirjoittajasta:

FM Laura Lehtinen valmistui Jyväskylän yliopiston kulttuuriympäristön tutkimuksen maisteriohjelmasta keväällä 2021. Helsingin yliopistosta hän valmistui maisteriksi yleisestä historiasta 2002. Lehtinen työskentelee tällä hetkellä Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun Luovien alojen tutkimusyksikössä erilaisissa kulttuuriperintöön ja -ympäristöön, kulttuurihyvinvointiin sekä aluekehittämiseen liittyvissä hankkeissa. Lehtinen toimii myös Kouvolan Inkeroisten Aalto-kohteiden kehittämisen ja kulttuuriperinnön vaalimisen parissa.