Turun yliopiston maisemantutkimuksen oppiaineen Kulttuurisuunnistelu-hanke on mukana Ympäristöministeriön Lähiöohjelma 2020–2022 -hankkeessa. Ohjelman tavoitteena on asuinalueiden kokonaisvaltainen ja pitkäjänteinen myönteinen kehitys, joka tuottaa asukkaille hyvinvointia ja alueille elinvoimaisuutta. Ympäristöministeriön koordinoimassa ohjelmassa ovat mukana sosiaali- ja terveysministeriö, opetus- ja kulttuuriministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö, sisäministeriö ja oikeusministeriö sekä Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA.
Kulttuurisuunnistelu-hanke tutkii taidelähtöisiä menetelmiä kahdessa porilaisessa lähiössä Väinölässä ja Pihlavassa. Tutkimuksen tavoitteena on ehkäistä alueiden eriarvoistumista, tunnistaa ja vahvistaa yhteisöllisiä identiteettejä ja resursseja sekä edistää kulttuurisia oikeuksia, hyvinvointia ja tasa-arvoa.

Laajan, yhdessä asukkaiden kanssa toteutettavan kulttuurikartoituksen avulla, selvitetään alueen arjessa merkittäviä paikkoja ja reittejä, jotka voidaan yhdistää kaupungin eri toimialojen kehittämislinjauksiin. Näiden pohjalta hahmotamme kulttuurireittejä, joissa taideohjelmat yhdistyvät kulttuuri- ja luontoarvoihin. Näin vakiinnutetaan positiivisia kokemuksia ja esityksiä alueesta ja sen yhteyksistä kaupungin muihin alueisiin.
Hyödynnämme taidelähtöisiä metodeja niin aineiston keruussa, sen analysoinnissa kuin tutkimustulosten julkaisemisessakin. Taidelähtöisyys on osa laajasti toteuttamaamme kulttuurikartoitusta ja alueiden yhteiskehittämistä. Moniaistisuuteen ja taidelähtöisiin menetelmiin perustuviin kenttätöihin kuuluvat havainnointi, kävelyhaastattelut, aistietnografiset kävelyt, yhteisöllinen runous ja äänimaisemat sekä visuaaliset lähestymistavat. Näillä menetelmillä pystymme nostamaan lähialueista esille sellaisia piirteitä, kokemuksellisuutta, tunnekarttoja, identiteettejä ja toivetiloja, jotka eivät perinteisimmissä aineistonkeruun tavoissa kielellisty ja tule esille.
Tutkimuksen tieteellinen merkitys perustuu yhteisötaiteen ja aistietnografian hyödyntämiseen lähiökontekstissa ja osallistavassa suunnittelussa uutena lähestymistapana, jolla löydetään piileviä tai marginaalisia affektiivisia ja moniaistisia merkityksiä ja tilallisuuksia.Hanketta johtaa maisemantutkimuksen professori Maunu Häyrynen ja siinä työskentelevät tutkijatohtori Laura Seesmeri ja projektitutkija Katrina Virtanen.
”Miltä tyynyn sisällä kuulostaa, on Väinölä kuin”
Taidelähtöisiä pajoja on toistaiseksi toteutettu suurimmaksi osaksi toisen kohdealueen Väinölän alakoulussa ja yhdessä alueen päiväkodissa. Pienempien kanssa on käyty kuvaamassa kehyksiin merkittäviä paikkoja ja kirjoitettu niistä runoja. Koululaiset ovat kirjoittaneet ainekirjoitukset Väinölästä ja piirtäneet omaa ympäristöään. Koululaiset ovat myös innostuneet paikallisista Kalevala-aiheisista kadunnimistä ja ovat työstämässä omia versioitaan katukylteistä. Kalevalaa on myös sivuttu koululta tulevissa pyynnöissä nelipolvisen trokeemitan käytöstä ja pentatonisista sävelmistä.

Monipuolisin taidelähtöinen paja on toteutettu kahden viitosluokan kanssa työstämällä runovideoita. Kaikki tapaamiset ovat olleet talven aikana ulkona tautitilanteesta johtuen. Tämä kuuluu ja näkyy myös videoissa, jotka ovat vielä editointivaiheessa. Työ aloitetiin kirjoittamalla yhdessä runoja koulun pihalla. Seuraavalla tapaamiskerralla keskityttiin äänittämään maiseman ääniä ja kolmannella kerralla videoitiin. Editointityötä olisi voitu toteuttaa enemmänkin yhdessä, mutta tässä tilanteessa tutkija on kuunnellut toiveita, käynyt kaikki nauhat läpi etsien yhteneväisyyksiä ja persoonallisuuksia ja voi vielä tehdä tarkennuksia lopputulokseen, kun se esitetään kokonaisuutena tekijöille. Runovideoiden työstäminen on herkistänyt oppilaat käyttämään kaikkia aistejaan tutkiessaan omaa ympäristöään. Taiteen marginaaliin kuuluva videoruno sallii myös erilaiset lähestymistavat. Ääni voi olla ympäristöstä löydettyä, itse tehtyä lumikokkareiden juoksuttelua, runo voi lähteä sanasta, lorusta, vitsistä ja videointi voi olla dokumentaarista tai täysin uusien kuvakulmien etsimistä.
Työskentelyn tässä vaiheessa, kun videoitu materiaali on vielä leikepöydällä, voi jo todeta, että suhteesta Väinölään irtoaa ironiaa mutta toisaalta se on kuin rauhallinen ja hiljainen ystävä: […kalat uivat parvekkeelle… aina tuoksuu grilli… on kuin tyynyn sisällä]
Oheisissa ääninäytteissä koululaisten nauhoittaman äänimaiseman lomaan on kaiutettu hokemia, lausuttu heidän kirjottamiansa runoja ja taustalla soi heidän alueelta löytämänsä kalevalaisen maailman nykyaikainen toisinto. Kuuntele maistiaiset kahden vitosluokan tuottamien aineistojen pohjalta koostetuista äänitteistä!
Vuorovaikutteinen karttakysely Väinölästä
Olemme hiljattain avanneet verkkokyselyn Väinölästä. Kysely on suunnattu asukkaiden lisäksi kaikille aluetta tunteville ja käyttäville. Monipuolisella kyselyllä pyritään keräämään muun muassa kokemuksellista tietoa tutkimusalueesta. Vastaajille esitetään esimerkiksi vanhoja ja uusia valokuvia eri puolilta Väinölää muistojen ja kokemusten herättäjänä. Kyselyyn vastaavat pääsevät myös äänestämään Väinölään mahdollisesti tulevan yhteisöllisen taideteoksen muodosta ja sisällöstä.

Kysely on laadittu Maptionnaire-kyselytyökalulla, jossa paikkasidonnaista tietoa kerätään erilaisten karttapohjaisten kysymysten avulla. Kysely on avoinna 3.5.2021 saakka. Voit tutustua siihen selaamalla kyselyn läpi lähettämättä vastausta, vaikka et aluetta tuntisikaan. Jos tunnet Väinölää, voit vastata kyselyyn kokonaisuudessaan tai vain osaan sitä. Jokainen ääni, mielipide tai huomio on tutkimukselle tärkeä!
Vastaaja pääsee esimerkiksi merkitsemään kartalle erilaisia tuntemuksia herättäviä paikkoja, kuten miellyttäviä tai pelottavia paikkoja. Kokemuksellisuuden esittäminen paikkatiedon avulla on humanistisen tutkimuksen näkökulmasta uutta ja kiinnostavaa. Tulemme esittämään tutkimustuloksia ja muita aineistoja erilaisilla kartoilla. Näin laadulliset aineistot ja tutkimustulokset tulevat osaksi alueen reittejä, joita pitkin alueen kehittämisen parissa on hyvä suunnistaa.
Väinölä-kysely
Tutustu Kulttuurisuunnistelun hankesivustoon
Kulttuurisuunnistelu Facebookissa ja Instagramissa
Kirjoittajat:
Laura Seesmeri, hankkeen tutkijatohtori
Katrina Virtanen, hankkeen projektitutkija