Teksti ja kuvat: Elina Tuomarila

Kirjoitus on reflektio toukokuussa 2020 valmistuneesta maisemantutkimuksen pro gradustani Trollshovda – moniäänisen maiseman jäljillä. Valokuvat ovat kenttätyön aikana ottamiani, kuvatekstit tätä kirjoitusta varten kirjoittamiani.

Sil ol aikanen kevä, totesi yksi haastateltavistani kuvatessaan lapsuusajan perheensä vuoden 1938 muuttoa Varsinais-Suomen puolelta lähes kivenheiton päähän uuteen paikkaan Uudenmaan puolelle. Henkilö itse oli tuolloin vuoden ikäinen, mutta oma, elämän mittaan muotoutunut kokemus kapean ja mutkaisen hiekkatien talvikunnosta oli tuottanut johtopäätöksen, että kevään on täytynyt olla vuonna `38 varhainen, tiepohjan sula ja kuiva heidän saapuessa muuttokuormineen. Muutoin matkan teko kuorma-autolla ei olisi onnistunut. Sodan syttyminen, isän rintamalle lähtö ja myöhemmin tullut kuolinviesti jäi pienen pojan muistiin pysyvästi. Elämän alkua varjosti myös isoveljen hukkumiskuolema hetki isän poismenon jälkeen.

Kävelimme korkeiden, vanhojen jalopuiden alla pihamaalla, jossa lampaat laidunsivat. Kuuntelin muistoja vanhan talon paikasta, ampumahiihtoharrastuksesta, sonnin päivistä ja perunannoston talkoopäivistä, koulujen välisistä hiihtokilpailuista, talviteistä ja äidistä. Katsoimme valokuvia ja vertailimme menneisyyden paikkoja nykyiseen maisemaan. Yritimme tavoittaa menneisyyden tapahtumien ja nykyhetken välistä tilaa. 

Päädyimme näihin hetkiin sattuman kautta. Aikaisempi haastateltavani johdatti minut tänne hyvän ystävänsä luokse. Teimme kylien ja muistojen rajoja ylittävän automatkan. Näiden kahden ihmisen keskinäistä keskustelua seuratessani ymmärsin tulleeni kenttätyöni oleellisen havainnon äärelle. Maiseman, paikkojen, muistojen ja ihmisten välisten yhteyksien ja kokemusten maailmoihin. Doreen Masseyn kirjoitukset ja pohdinnat paikasta ei-lokalistisena, huokoisena tilana ja kohtaamisina; Tim Ingoldin löydökset ihmisten ja asioiden välisistä yhteyksistä; J.G. Granön kokonaisvaltainen näkemys maisemasta tai Maunu Häyrysen ja Divya P. Tolia-Kellyn avaukset maiseman hybridisestä, virtaavasta luonteesta olivat äkkiä kaikki läsnä.

Aiheen esittelyssä syyskauden lopulla 2018 opponenttini kysyi, mikä on se arvoitus, jota yrität ratkaista. Liikun maisemassa kysyen, havainnoiden, etsiydyn poluille, metsien ja rantojen kätköihin. Sinne, mikä on sivussa tai piilossa, rajalla tai hiljaisessa liikkeessä. Sinne, mikä ei huuda olemassaoloaan, mutta vaatii pysähtymisen ja havaitsemisen. Katson ihmisen yrityksiä ja aikaansaannoksia, tekemättä jättämisiä, maiseman prosesseja. 

Nostin esiin Mihail Bahtinin luomat dialogin ja moniäänisyyden käsitteet ja lähdin tutkimaan, onko niistä puhuttu maisemantutkimuksen kontekstissa. Löysin Mireya Folch-Serran ja Julian Hollowayn sekä James Knealen keskustelut. Se, miten sama paikka pitää sisällään erilaisia kertomuksia ja ääniä, erilaisia muistoja, tulkintoja ja kerrostumia on osa arvoitusta ja pyrkimystä tutkia moniin tilan ja paikan suuntiin verkottunutta ja kytköksissä olevaa maisemaa. Tämä on jollain tapaa ilmeistä, mutta kun sitä lähestytään haastattelujen ja ihmisten kohtaamisten kautta, avautuu ennakoimaton liikkeen ja elämisen, olemisen ja muistin maisema. Moniäänisyys ei tavoittele ajatusten, kokemusten tai kohtaamisten yhteen sulautumista, mutta eri äänten samanarvoisuutta. 

Kun viisi vuotta sitten saavuin tutkimusalueelleni Länsi-Uudellemaalle ensi kertaa, kiinnitin huomioni luonnon muotoihin ja ympäristössä oleviin jälkiin. En kohdannut ihmisiä. Leveä soratie kapeni hiekkatieksi. Mäet ja mutkat, tien ylle nousevat kilpikaarnaiset puut, pientareilta kohoavat kallioseinämät, kallioimarteet ja kotkansiivet. Sitten vanhan ruukin jäänteet merenpoukaman sylissä, pylväskatajat ja varjoja veden pintaan luovat vanhat tervalepät. Pysähtynyt heinäkuun päivä, jolloin jo tunnistaa kesän kääntyvän tästä hetkestä kohti loppuaan. Heinäsirkat ja paahteisen tienvarren niittykukat, kukinnan lopettaneet syreenit kivien lomassa. Tämä maisema nostatti pintaan kysymykset: mitä tämä on, mistä tämä on jäljellä, mikä paikka tämä on?

Linkki pro graduun: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2020062946114

Elina Tuomarila, FM
elina.h.tuomarila@utu.fi


Kirjoittajasta: 

FM Elina Tuomarilan päätyö on merellisen kulttuurin parissa. Hänen erityisiä kiinnostuksen ja tutkimuksen kohteita ovat merellinen maisema ja muistitieto, moniäänisyys ja etnografinen kenttätyö, joiden parissa maastossa ja kentällä hän viettää aikansa kirjoittaen myös Raaseporin alueellisiin kotiseutulehtiin.