Muinaisjäännösten hallinta tutkimussuuntauksena
Arkeologista tutkimusta on kautta aikojen kiinnostanut menneisyyden ihminen, asutus, elinkeinot sekä henkinen ja aineellinen kulttuuri. Keskeisiä tutkimuksen lähteitä ovat muinaisjäännökset. Muinaisjäännös ei kuitenkaan kerro yksinomaan menneestä elämästä; nyky-ympäristössä sijaitseva arkeologinen kohde ilmentää paitsi ihmisten historiaa myös maankäytön ja paikan historiaa, paikkaan liittyvää perimätietoa tai sen häviämistä ja paikan merkitysten muuttumista. Muinaisjäännöksen tila voi myös ilmentää ihmisten suhtautumista arkeologiseen kulttuuriperintöön. Muinaisjäännösalueella saattaa myös havaita paikkaan liittyviä erilaisia arvoja ja yhdyskuntarakentamisessa tehtyjä valintoja.
Monissa länsimaissa arkeologisen kulttuuriympäristön hallinnan tieteellinen tutkimus kehittyi luonnonsuojeluaatteen heräämisen vanavedessä 1960- ja 70-luvulta lähtien. Huoli luonnonperinnön säilymisestä laajeni arkeologiseen ja rakennettuun kulttuuriperintöön ympäristön muuttuessa voimaperäisen rakentamisen myötä. Sittemmin tutkimus on laajentunut monelle aineellisen ja aineettoman kulttuuriperinnön osa-alueelle. Arkeologisen kulttuuriperinnön suojelu ja muu hallinta on saanut laajenevaa huomiota 1990-luvun alusta lähtien kansainvälisten kongressien ohjelmissa ja sessioiden aiheissa. Nykyisin maailmalla harjoitetaan monipuolista arkeologisen perinnön säilymisen tutkimusta, johon liittyy vilkas julkaisutoiminta. Tällainen tutkimus on länsimaissa luokiteltu mm. culture resource management tai archaeological heritage management – suuntauksiksi.
Suuntaus nostaa esille muinaisjäännösten potentiaalin paitsi menneisyyden elämän tietolähteenä myös arkeologisen kulttuuriympäristön suojelun ja hallinnan tutkimuksen lähdeaineistona. Muinaisjäännöksiä tutkitaan varsinkin menneisyyden elämän primaarilähteinä, mikä on jättänyt suureksi osaksi huomiotta muinaisjäännösten säilymisen ja suojelun aihepiirin. Nyky-ympäristössä säilynyt muinaisjäännös on monipuolinen tutkimuksen lähde ja tarjoaa monia mahdollisuuksia Suomessa toistaiseksi melko vähän tutkitulle arkeologisen kulttuuriperinnön hallinnan osa-alueelle. Entistä useamman tutkimus- ja suojelutyön parissa toimivan arkeologin toivoisi edistävän alan tutkimuksen vahvistumista meillä. Tutkimussuuntauksen soisi näkyvän myös nykyistä vahvemmin arkeologian opinnäytetöissä.
Arkeologisen kulttuuriympäristön säilymisen tutkimus Suomessa
Suomessa arkeologisen kulttuuriympäristön suojelua ja perinnön hallinnan teoreettista tai käytännöllistä tutkimusta on tehty niukasti koko arkeologisen tutkimuksen volyymiin nähden. Vaikka meillä ei ole muotoutunut monissa länsimaissa kehittynyttä tutkimussuuntausta, muinaismuistojen suojelun teemoja on arkeologian alan julkaisuaineiston perusteella kuitenkin aika ajoin käsitelty. Erilaisten laaja-alaisesti kulttuuriperintöön ja maisemaan luettujen ilmiöiden tutkimus on lisääntynyt ja voimistunut meillä 2000-luvulta lähtien ja varsinkin 2010-luvulla. Tähän toimintaan on sisältynyt myös jonkin verran arkeologista ulottuvuutta. Esimerkiksi Skandinavian maihin verrattuna meillä on toistaiseksi vain vähän vahvaa arkeologisen kulttuuriympäristön säilymisen problematiikkaan keskittynyttä teoreettista ja käytännöllistä tutkimusta.
Mitä aiempi arkeologisen kulttuuriympäristön hallinnan ja säilymisen tutkimus on käsitellyt? Tarkastelin väitöskirjatutkimukseni (Muinaisjäännös ympäristön muutoksessa. Modernin alueidenkäytön vaikutuksia Pirkanmaan muinaisjäännöskantaan. Turun yliopisto, Historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitos, Karhunhammas 18, 2018) taustaksi arkeologisen kulttuuriperinnön hallinnan teemoja arkeologisessa julkaisuaineistossa 1800-luvun lopulta 2010-luvulle. Jonkinasteisesta tutkimuksen tyhjiöstä huolimatta oli havaittavissa, että kautta koko arkeologisen tutkimuksen ja antikvaarisen suojeluhallinnon olemassaolon kiinteiden muinaisjäännösten säilymisen ja suojelun kysymykset ovat kiinnostaneet osaa arkeologeista. Tämä on virittänyt sekä eräitä tieteellisiä tutkimuksia että aika ajoin suojelupoliittista pohdintaa ja muuta kirjoittelua arkeologisissa julkaisuissa.
Tutkimuksessa on käsitelty ennen muuta muinaismuistojen suojelun lainsäädäntöä sekä suojeluhallinnon kehitystä ja organisaatiota, mikä on ymmärrettävää ja perusteltua teemojen liittyessä antikvaarisen alan itseymmärryksen muotoutumiseen ja alan kehityksen tuntemiseen. Muita julkaisuissa käsiteltyjä teemoja ovat olleet muun muassa muinaisjäännösten vahingoittuminen (lähinnä yksittäisten suojelukohteiden osalta), uhanalaisuus ja arvottaminen, suoja-alueen sekä jäännöksen rajaamisen problematiikka, kaavoituksen merkitys, maankäyttäjän ja suojeluviranomaisen yhteydenpito, historiallisen ajan muinaisjäännösten erityiskysymykset, arkeologisten kohteiden hoito, kunnostus ja hyödyntäminen sekä metallinilmaisimen käytön yleistymisestä seuranneet kysymykset. Vedenalaisen perinnön suojeluaiheita on tutkittu nykyisen muinaismuistolain voimaantulon myötä 1960-luvulta alkaen.
Problematiikassa on kiinnostanut antikvaarisen alan historia, mutta myös aivan konkreettinen suojelutyö ja sen käytännöt. Vaikka aiheista kirjoittaminen on ollut käytännönläheistä, myös suojelun motiiveja ja yhteiskuntasuhdetta on jonkin verran pohdittu. Tutkimuksen voi luonnehtia kytkeytyneen yleisemmällä tasolla ainakin antikvaarisen toiminnan normeihin ja organisaatioihin, informaation laatuun, saatavuuteen ja välittymiseen, suojelutoiminnan vuorovaikutukseen muun yhteiskunnan kanssa, kasvatuksellisiin ja elämyksellisiin tavoitteisiin sekä arkeologista perintöä koskeviin tietoihin, asenteisiin ja arvoihin.
Alan opinnäytetöiden aiheet valottavat osaltaan arkeologisen management-tutkimuksen tilannetta ja tarvetta. Suojeluun tai muuhun arkeologisen perinnön hallintaan liittyvien teemojen valitseminen esimerkiksi pro gradu -tutkielmien aiheeksi on alkanut mainittavammin vasta 2010-luvulla, vaikka jo 2000-luvun alussa tehtiin joitakin graduja näistä teemoista Helsingin, Oulun ja Turun yliopistojen arkeologian oppiaineissa. Useita arkeologisen kulttuuriperinnön arvottamista, suojelua ja matkailukäyttöä käsittelevää tai sivuavaa tutkielmaa on tehty v. 2000-2020 varsinkin Oulun yliopistossa. Muissa yliopistoissa suojelun ja muun hallinnan aiheet ovat olleet jonkin verran vähäisempiä, joukossa mm. vedenalaisen perinnön suojelua, muinaisjäännösten hoitoa, suojeluun liittyvää arvottamista, kohteiden hoitoa, matkailukäyttöä, maisemayhteyttä ja asemaa sekä suojelulainsäädäntöä tai maankäyttöön liittyvää toimeksiantotutkimusta koskevia tutkielmia. Määrällisesti työt ovat vähäisiä verrattuna muihin arkeologian osa-alueiden teemoihin opinnäytteissä. Väitöskirjoja arkeologisen kulttuuriympäristön aiheista tai suojelua sivuavista aiheista on tehty vasta muutamia 2010-luvun lopulla (Enqvist 2017, Maaranen 2017, Lähdesmäki 2018, Seitsonen 2018).
Parhaillaan ainakin Turun yliopiston arkeologian oppiaineessa on tekeillä pro gradutyö suojelututkimuksen piiristä, mikä on ilahduttavaa. Enemmänkin on suotavaa. Opinnäytetöiden tekeminen on perusteltua, jotta tämän suuntauksen tutkimus voimistuisi tulevaisuudessa merkittävästi. Arkeologisen kulttuuriympäristön suojelun ja muun hallinnan kehittyminen tarvitsee tuekseen tieteellistä tutkimusta, ei vain muinaisuutta ja ihmisten elämää analysoivaa tutkimusta. Tutkimuksen teko on tarpeellista alan itseymmärryksen ja yhteiskunnallisen painoarvonkin näkökulmasta. Opiskeluvaiheessa tapahtuva management-tutkimukseen harjaannuttaminen on perusteltua muun muassa siksi, että valtaosa valmistuneista arkeologeista sijoittuu museokentälle, osaksi suojelutehtävien pariin. Opintovaiheessa on hyödyllistä paneutua arkeologisen kulttuuriperinnön hallinnan ilmiöihin perinteisempien arkeologisten taitojen lisäksi.
Arkeologisen kulttuuriympäristön tilan ja suojelun tutkimuksessa on hyödynnettävissä monipuolisia, toistaiseksi vähän tähän tarkoitukseen käytettyjä lähteitä. Niitä ovat maankäytön suunnittelun aineistojen lisäksi arkeologisen suojeluhallinnon tuottamat aineistot. Myös arkeologien perinteisesti käyttämät lähteet kuten erilaiset kenttätyöraportit soveltuvat mm. suojeluproblematiikan ja arkeologisen kulttuuriympäristön muutosten tutkimiseen.
Näkymiä tulevaan
Vuonna 2019 käynnistyneen vastuumuseouudistuksen myötä arkeologien määrä aluemuseoissa on lisääntynyt, ja osalla heistä on arkeologisen kulttuuriympäristöön liittyviä suojelutehtäviä ja osaamistarpeita. Voi olettaa suojelukysymysten pohdinnan entisestään terävöityvän toimijoiden lisääntyessä arkeologien piirissä. Tästä joukosta voi odottaa tulevina vuosina aktiivisuutta myös suojelututkimuksen parissa.
Tutkimuksen (ja koulutuksen alalla) arkeologiassa voisi myös olla nykyistä enemmän arkeologisen kulttuuriympäristön säilymisen problematiikan ratkaisemista hyödyttävää poikkitieteellistä yhteistyötä varsinkin alueidenkäytön ja yhdyskuntarakentamisen koulutus- ja tutkimustoimijoiden kanssa, ei siis vain humanististen ja muiden kulttuuriperinnön substannialojen kesken, joka sekin on tarpeellista. Vastaavaa yhteistyötä koulutuksen alalla on tehty rakennetun perinnön osa-alueella. Mm. poikkitieteellistä heritage-koulutustarvetta sekä koulutuksen ja tutkimuksen yhteyden vahvistamista käsiteltiin edellisessä Euroopan arkeologikongressissa Sveitsin Bernissä (2019) Annemari Willemsin johdolla järjestetyssä pyöreän pöydän keskustelussa, johon osalistuin. Voimaperäisen alueidenkäytön lisääntyessä tutkimuksellisesta vuoropuhelusta antikvaarisen suojelualan, yhdyskuntasuunnittelun ja maankäytön asiantuntijoiden kesken olisi todennäköisesti hyötyä.
Teksti:
Ulla Lähdesmäki, FT
ulllah@utu.fi
Kulttuuriympäristötutkimuksen seura 