Kulttuuriympäristötutkimuksen seuran syyskokous järjestetään perjantaina 13.12.2019 klo 10:30 Tampereen yliopistolla. Tapaamme ryhmätyötilassa Linna K107

Kokoukseen ovat tervetulleita kaikki jäsenet ja seuran toiminnasta kiinnostuneet. Jäseneksi voit ilmoittautua myös paikan päällä, jolloin saat äänioikeuden kokouksessa.

Lämpimästi tervetuloa!

Tampereen yliopiston kartan löydät täältä:

https://www.tuni.fi/fi/tutustu-meihin/yliopisto/keskustakampus

Uudistuvan maankäyttö- ja rakennuslain tavoitteena on ”järjestää alueiden käyttö ja rakentaminen niin, että siinä luodaan edellytykset hyvälle elinympäristölle sekä edistetään ekologisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävää kehitystä”.

Kulttuuriympäristötutkimuksen seura ry haluaa kiinnittää valmistelijoiden huomioita siihen, että kulttuuriympäristön, maiseman ja kulttuurisesti kestävän kehityksen käsitteiden määrittely ja keskinäiset suhteet jäävät valmistelussa epämääräisiksi ja kapeiksi.

Kulttuuriympäristön kapea määrittely ilmenee muun muassa siinä, että esityksessä katsotaan alueiden käytön koskevan ensisijaisesti aineellista kulttuuriperintöä. Ympäristöministeriön sekä opetus- ja kulttuuriministeriön laatima Kulttuuriympäristöstrategia (2014–2020) (VN:n periaatepäätös 20.3.2014) linjaa kulttuuriympäristön olevan ihmisen toiminnasta sekä ihmisen ja luonnon vuorovaikutuksesta syntyvää päivittäistä ympäristöä, joka sisältää erilaisia ja eri-ikäisiä kerrostumia kuten kulttuurimaiseman, rakennetun kulttuuriympäristön ja rakennetun kulttuuriympäristön ja muinaisjäännökset. Lisäksi kulttuuriympäristö sisältää kulttuurisia ja sosiaalisia arvoja.

Kulttuuriympäristötutkimuksen seura muistuttaa, että kulttuuriympäristön käsite sisältää Unescon aineettoman kulttuuriperinnön yleissopimuksen (2013) hengessä myös alueisiin liittyvän aineettoman perinnön. Edellisten lisäksi Euroopan neuvoston puiteyleissopimuksen, Faron sopimuksen (2017), esille nostama kulttuuriperinnön yhteiskunnallinen merkitys – kulttuuriperinnön sosiaalisuus – on vaikuttanut kulttuuriympäristön tulkintaan. Faron sopimus korostaa sekä yksilöiden että yhteisöjen oikeuksia ja velvollisuuksia omaa sekä muiden kulttuuriperintöä ja myös kulttuuriympäristöä kohtaan. Molemmat sopimukset korostavat yhteisöjen, kansalaisyhteiskunnan ja kestävän kehityksen merkitystä ja näkevät kulttuuriperinnön osana arkea ja sen toimintoja.

Tällöin voidaan pitää kapeaa, kulttuuriympäristön fyysisiin piirteisiin rajoittuvaa käsitystä maankäytön vaikutuksista vanhentuneena. Kulttuurisesti, ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävä maankäyttö tunnistaa aineettoman ja elävän kulttuuriperinnön merkityksen kulttuuri- ja luonnonympäristöjen monimuotoisuuden ja arkeologisten arvojen ylläpitäjänä ja rikastuttajana.

Maankäytön ohjaus ja suunnittelu ovat keskeisiä välineitä kulttuuriympäristön arvojen, kulttuurisen kestävyyden ja potentiaalin vaalimisessa. Siksi on tärkeää, että kulttuuriympäristö ymmärretään holistisena ja kulttuuriympäristön ohjausalueita integroivana käsitteenä. On tärkeää, että laki antaa riittävän käsitteellinen perustan ja yhtäläiset periaatteet laadukkaan ja kulttuuriympäristön moninaiset arvot huomioon ottavan suunnittelun toteuttamiseksi.

Toiseksi Kulttuuriympäristötutkimuksen seura nostaa esiin maiseman määritelmän. Suomea velvoittaa neljä maisema- ja kulttuuriympäristön suojelua koskevaa kansainvälistä sopimusta: Unescon yleissopimus maailman kulttuuri- ja luonnonperinnön suojelemisesta (1987), Euroopan rakennustaiteellisen perinnön suojelun yleissopimus (1992), eurooppalainen yleissopimus arkeologisen kulttuuriperinnön suojelusta (1995) sekä eurooppalainen maisemayleissopimus (2006). Nämä velvoittavat maita kulttuuri- ja luonnonperinnön, rakennustaiteellisen ja arkeologisen perinnön sekä luonnon- ja kulttuurimaisemien, suojelualueiden ja arkiympäristön huomioimiseen ja turvaamiseen kaikessa suunnittelussa ja rakentamisessa.

Alueiden käytön suunnittelujärjestelmää koskevissa pykäläluonnoksissa viitataan maisemaan kaikkien kaavatasojen laadullisten tavoitteiden yhteydessä, mutta maisema puuttuu alussa määriteltyjen käsitteiden joukosta. Alustavien pykäläluonnosten perusteissa maisema on määritelty vain aineellisen kulttuuriperinnön osaksi. Tämä kapea määritelmä on ristiriidassa sekä Kulttuuriympäristöstrategian (2014–2020) että Suomen ratifioiman eurooppalaisen maisemayleissopimuksen määritelmien kanssa.

Määritelmä on ongelmallinen myös lain yksikäsitteisen tulkinnan kannalta, koska maakunta- ja kaupunkiseutukaavoissa annetaan laadullisiksi tavoitteiksi maiseman ja kulttuuriperinnön turvaaminen ja vaaliminen, kuntakaavoissa taas maiseman ja kulttuuriperinnön sekä rakennettuun ympäristöön sisältyvien erityisten arvojen vaaliminen. Mikäli maisema määritellään vain osaksi aineellista kulttuuriperintöä eikä sitä täydentävänä itsenäisenä käsitteenä, nämä laadullisten tavoitteiden kannalta keskeiset käsitteet määritellään keskenään päällekkäisiksi. Samalla maiseman aineettomat merkitykset, joihin kulttuuriympäristöstrategiassa ja eurooppalaisessa maisemayleissopimuksessa viitataan, jäävät pois laadullisten tavoitteiden piiristä. Sellaisia ovat esimerkiksi maisemiin liittyvät yhteisölliset muistot ja identiteetit.

Kulttuuriympäristöstrategian sivulla 9 määritellään kulttuurimaisema seuraavasti: ”Kulttuurimaisema on ihmisen ja luonnon yhteisvaikutuksena syntynyttä ympäristöä, jota voi tarkastella esimerkiksi alueellisena, visuaalisena, kokemuksellisena tai historiallisena kokonaisuutena.”

Eurooppalainen maisemayleissopimus eli Firenzen sopimus (SopS 14/2006) määrittelee maiseman seuraavasti: ”Maisema tarkoittaa aluetta sellaisena kuin ihmiset sen mieltävät, ja jonka ominaisuudet johtuvat luonnon ja/ tai ihmisen toiminnasta ja vuorovaikutuksesta.”

Kulttuuriympäristötutkimuksen seura ry esittää, että alustavien pykäläluonnosten perusteisiin lisätään maiseman määritelmä, joka on sopusoinnussa kulttuuriympäristöstrategian ja eurooppalaisen maisemayleissopimuksen kanssa. Tällöin pykäläluonnoksissa esitetyt yleiset tavoitteet vastaisivat olemassa olevia säädöksiä ja täydentäisivät toisiaan sen sijaan että ne määriteltäisiin keskenään päällekkäisesti. Samalla määritelmän saisi kattamaan sekä aineellista että aineetonta maisemaa edellä mainittujen säädösten tarkoittamalla tavalla.

Seura esittää seuraavaa muotoilua: Maisemalla tarkoitetaan ihmisen ja luonnon yhteisvaikutuksena syntynyttä ympäristöä alueellisena, visuaalisena, kokemuksellisena ja historiallisena kokonaisuutena.