Kulttuuriympäristötutkimuksen seura ry. hakee projektisuunnittelijaa Suomen kulttuuriympäristö- ja maisemantutkimusta koskevaan ympäristöministeriön rahoittamaan selvityshankkeeseen. Hankkeen kesto on kaksi kuukautta.
Hankkeessa on tarkoitus :
- kartoittaa kulttuuriympäristö- ja maisemantutkimuksen kotimaiset toimijat ja tutkimusympäristöt
- selvittää alojen keskeisiä tutkimusteemoja, tutkimusyhteistyötä, rahoituslähteitä ja julkaisukanavia
- selvittää alojen kansainvälisiä yhteistyösuuntia
Työ tapahtuu seuran hallituksen ohjauksessa ja muodostuu seuraavista päävaiheista:
- kulttuuriympäristö- ja maisemantutkimuksen toimijoille suunnattu verkkokysely
- asiantuntijahaastattelukierros
- kirjallisuuskatsaus
- raportointi
Työntekijältä edellytetään ylempää korkeakoulututkintoa, tutkimussuuntautuneisuutta sekä perehtyneisyyttä kulttuuriympäristö- tai maisemantutkimuksen aloihin. Työskentely tapahtuu itsenäisesti, mutta tiiviissä yhteydessä seuran hallituksen muodostamaan ohjausryhmään. Aiempi kokemus selvitystyöstä ja erityisesti verkkokysely- ja haastattelumenetelmistä on tarpeen. Tehtävän menestyksellinen suorittaminen vaatii hyviä organisointi- ja yhteistyötaitoja.
Hanke toteuttaa Kulttuuriympäristöstrategian (2014–2020) toimeenpanosuunnitelmassa mainittua toimenpidettä 13. Tavoitteena on tuottaa raporttimuotoinen esitutkimus, jossa hahmotetaan (1) Suomessa tehtävän kulttuuriympäristö- ja maisemantutkimuksen laajuus; (2) alan tutkimuksen kannalta keskeiset yliopistot, korkeakoulut, tutkimuslaitokset ja muut toimijatahot; (3) tutkimushenkilöstön ja jatko-opiskelijoiden määrä; (4) kulttuuriympäristö- tai maisemantutkimuksen tärkeimmät tieteelliset painotukset ja yhteydet muihin tutkimusaloihin; (5) alan olennaisimmat julkaisufoorumit ja tutkimusrahoituksen lähteet; sekä (6) soveltavan tutkimuksen ja kehittämisen suhde perustutkimukseen.
Tehtävä täytetään kesäkuussa 2016 ja työskentely tapahtuu elo-syyskuussa 2016. Palkkaus on 2 200–2 400 euroa kuukaudessa. Seura ei pysty tarjoamaan työtä varten tiloja tai laitteistoa.
Tehtävään voi hakea lähettämällä vapaamuotoisen hakemuksen ja työsuunnitelman sekä CV:n Kulttuuriympäristötutkimuksen seuran puheenjohtajalle Hannu Linkolalle osoitteeseen hannu.linkola[at]ymparisto.fi (+358 40 577 3974). Hakemuksesta tulee käydä ilmi hakijan koulutustausta, kokemus tutkimus- ja selvitystyöstä, kielitaito sekä lyhyt kuvaus siitä, miksi hanke kiinnostaa. Työsuunnitelman tulee esitellä menetelmälliset ja ajalliset suuntaviivat hankkeelle. Hakemuksen tulee olla perillä viimeistään maanantaina 16.5.2016.
Kulttuuriympäristötutkimuksen seura ry
Kulttuuriympäristöstrategia 2014-2020
Kulttuuriympäristö yhteisenä voimavarana (toimeenpanosuunnitelma)